Perhekotiyrittäjänä, koulukodissa ja vanginvartijanakin työskennellyt Sari Kyttä aloitti Savonlinnan kriisikeskuksen johdossa – "Monenlaista on tullut elämän aikana nähtyä ja koettua"

Savonlinnan kriisikeskuksen uusi toiminnanjohtaja muistuttaa, että yhteyttä kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä myös epidemia-aikana. Asiakasrekisteriä ei pidetä eikä henkilötietoja kysellä.

Savonlinnan kriisikeskuksen uusi toiminnanjohtaja Sari Kyttä kertoo huomanneensa kriisityössä, että koronaepidemian aikana monien kynnys hakea apua on noussut turhan korkeaksi. Esimerkiksi perhekriisit ovat entistä useammin päässeet jo aika mutkikkaiksi ja vaikeiksi, ennen kuin apua on lähdetty hakemaan.