Satupäivänä koululaiset esittivät päiväkodin lapsille Metsähiiren tanssin
Punkaharjun koulun 3. luokan oppilaat näyttivät hienolla esityksellään, mitä saadaan aikaan oppilaineet ylittävällä paneutumisella. Hieno satuesitys, jota pienemmätkin katsovat hievahtamatta.
Punkaharjun kirjastossa vietettiin keskiviikkona Satupäivää. Punkaharjun koulun 3. luokan oppilaat esittivät sadun Metsähiiren tanssi opettajansa Hannu Rajalan säestäminä. Yleisö eli Punkaharjun päiväkodin lapset seurasivat esitystä hiirenhiljaa. Myös itse tehdyt lavasteet olivat mukavaa katseltavaa, ja esityksen valmistaminen onkin ollut monia oppiaineita yhdistävää toimintaa. Esitys pohjautui Pirkko-Liisa Surojegin kirjaan. Metsän väki oli ollut sieniretkellä. Kaikki olivat väsyneitä, mutta tyytyväisiä. Melkoinen kasa oli poimittu sieniä, olisi juhlan aika. Metsähiiri ei ollut juhlatuulella, sillä se ei ollut poiminut ainoatakaan sientä. Hiiri jäi yksin. Tuuli lennätti lehtiä sen päälle. Hiiri innostui ottamaan lehtiä kiinni, se hyppi ja pomppi lehtien seassa: se tanssi. Jänis ihaili hiiren tanssia. Se oli tullut hakemaan hiirtä. Lopulta metsähiiri oli jälleen iloinen ja juhlat saatiin pystyyn.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.