Piispa Seppo Häkkinen Puheenvuoro-palstalla: Olennaisin kysymys luterilaisuuden tulevaisuudessa on, säilyttääkö se selkeän identiteetin Kristuksen omien joukkona

Tulevaisuudessa luterilaisuus näyttäytyy maailmanlaajuisesti enemmän etelän dynaamisina kirkkoina kuin pohjoisen vanhoina kansankirkkoina. Luterilaisuuden painopisteen siirtyminen vanhoista pohjoisen kirkoista nuoriin etelän kirkkoihin merkitsee ”luterilaisuuden ilmeen” muutosta.

Viisisataa vuotta sitten käynnistynyt reformaatio tähtäsi lännen katolisen kirkon uudistamiseen ja epäkohtien korjaamiseen. Tarkoituksena ei ollut perustaa uutta kirkkoa. Kuitenkin uskonpuhdistus johti protestanttisen – protestin myötä syntyneen – kirkkoperheen syntyyn. Vuosisatojen aikana reformaation perillisten pirstoutuminen on jatkunut. Martti Lutherin innoittamia seurakuntia ja kirkkoja alettiin vähitellen kutsua "luterilaisiksi", vaikka Luther itse vastustikin nimitystä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu yhtenä kirkkona tähän luterilaisten kirkkojen joukkoon. Luterilaisia on maailmassa noin 77 miljoonaa. Suomessa luterilaisuus on kristinuskon tulkinnan valtauoma. Maailmanlaajuisessa kristittyjen joukossa se kuitenkin merkitsee pientä vähemmistöä. Protestanttisuuden viidestä pääsuuntauksesta luterilaisuus on pienin anglikaanisuuden, metodismin, kalvinismin ja baptismin jälkeen.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.