Pääkirjoitus: Lukutaito on mallioppimista
Jos ei lue, ei lukutaitokaan kehity. Lukeminen on aivoille kuin liikunta keholle. Harjoittelu on välttämätöntä.
Suomalaisista peräti 370 000:lla on erittäin huono lukutaito. Heillä on vaikeuksia ymmärtää arjessa eteen tulevia tekstejä ja selviytyä siksi asioidensa hoitamisesta. Piaac-tutkimuksen tieto nakertaa yleistä käsitystä Suomesta lukutaidon kärkimaana. Lukihäiriöt sekä vanhimpien ikäluokkien heikko koulupohja selittävät osan vaikeuksista. Hankalampaa on perustella Pisa-tutkimuksen tulosta, jonka mukaan peruskoulussa heikkojen lukijoiden määrä kasvaa ja huippulukijoiden määrä vähenee. Lukukeskus arvioi kehnon lukemismotivaation johtuvan huonosta itsetunnosta ja mallien puutteesta. Jos kotona ei lueta, eivät lapsetkaan tartu kirjaan, sähköiseen kirjaan tai lehtiin. Jos taas ei lue, ei lukutaitokaan kehity. Lukeminen on aivoille kuin liikunta keholle. Harjoittelu on välttämätöntä. Lukemisella on paljon muitakin hyviä vaikutuksia kuin sanavaraston karttuminen ja keskittymiskyvyn kehittyminen. Se parantaa viestintätaitoja ja empatiakykyä. Lukeminen vähentää myös stressiä. Jo kuudessa minuutissa syke laskee ja lihakset rentoutuvat. Asenne lukemiseen kehittyy ennen kouluikää. Siksi vastuu lasten lukuharrastuksesta lankeaa vanhemmille, varhaiskasvattajille sekä opettajille. Heidän avukseen Jyväskylän yliopisto on kehittänyt mobiililaitteilla toimivan lukutaitopelin, joka vaikeutuu taitotason noustessa ja osaamisen karttuessa. Aikuisille lukutreenien pontimeksi on ehdotettu äänikirjoja sekä yhteisöllistä lukemista ja lukukokemusten jakamista lukupiireissä tai kirjailijailloissa. Viranomaisten, käyttöohjeiden laatijoiden ja median velvollisuus puolestaan on tehdä työnsä selkosuomella. Lukutaito on tärkeä pohja tiedonsaannille, kehitykselle, tasa-arvolle ja demokratialle.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.