Lukijan lyhyet | Kiitoksia Kauhujen saaren järjestäjille. Oli erittäin hyvä syy olla iltapimeällä kaupungilla. Pyroshow tasatunnein oli hieno, eikä ollut liikaa pauketta. Valoshowta voisi järjestää koko pimeän syystalven ajan ainakin viikonloppuisin. | Tekstiviesti 3.11.2026 4:00
STT:n uutis- ja kuvatoimistotoiminta päättyy maaliskuussa – "Päädyttiin ratkaisuun, jota kukaan ei olisi halunnut" 29.10.2026 17:22
Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-juttu on vireillä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa – "Tulevaisuuden kannalta periaatteellinen merkitys", sanoo vastaava päätoimittaja 30.7.2026 15:01
Sanoman mediatoiminnan liikevaihto laski mainonnan ja tapahtumien vähenemisen vuoksi – konsernin tärkeimmät tunnusluvut lähellä vertailukautta 29.7.2026 13:53
STT irtisanoo 13 työntekijää – ministeriö aloittaa kertaluontoisen valtiontuen valmistelun 18.2.2026 17:23
Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee kertatukea STT:lle – summa olisi 1,05 miljoonaa euroa 18.2.2026 17:02
HS:n verkkosivuiltaan poistama Amazing Race -juttu pohjautui Sanoman sisäisellä kanavalla julkaistuun tekstiin 28.1.2026 16:53
KKO hylkäsi valituslupahakemukset HS:n Viestikoekeskus-jutussa, toimittajien tuomiot jäävät voimaan 16.12.2025 12:37
SK: Sanoma palauttaa Linda Lampeniukselle rahat ilmoituksesta, jolla Lampenius sopi riidan Peter Nygårdin kanssa yli 20 vuotta sitten 15.12.2025 20:05
STT:n toiminta jatkuu, yhtiö käynnistää muutosneuvottelut – vähennystarve enintään 25 henkilötyövuotta 5.12.2025 16:01
Sanoman tulos koheni, liikevaihto laskussa – tekoälyn käyttö yhä vahvemmin mukaan uutistyöhön ja oppimiseen 30.10.2025 10:36
Tuki STT:lle valtion rahoista ei juuri saa USU:n kyselyssä kannatusta eduskuntaryhmiltä – neljä ryhmää ei kerro suoraan kantaansa 18.10.2025 10:23
Uutissuomalaisen kysely: STT:n tukeminen valtion rahoilla ei saa puolueilta laajaa kannatusta 18.10.2025 5:00
Viestintäministeri Ranne ei tyrmää valtion rahallista tukea STT:lle – selvitystyö on käynnissä 9.10.2025 7:00
Neljän vuosikymmenen ura mediassa päättyi tapahtumarikkaisiin vuosiin Ylellä – Merja Ylä-Anttila aikoo eläkkeellä ihan ensiksi hengähtää 1.10.2025 13:56
Liikenne- ja viestintäministeriö laatii muistion kotimaisen median tulevaisuudesta – taustalla STT:n tilanne 19.9.2025 17:50
Yön uutiskooste | Trump uhkaili tv-kanavia toimilupien viemisellä, Wall Streetillä indeksit ennätystasoilla 19.9.2025 6:18
STT:n tilanteesta keskustellaan tänään ministeri Ranteen johdolla – uutistoimiston pelastamiseksi on väläytelty Ylen rahoitusta 19.9.2025 11:19
Nyt taisi tulla potkut, totesi Vesa-Pekka Kangaskorven vanha vihamies, kun Keskisuomalainen laajeni Uudellemaalle 18.9.2025 12:00
Professori STT:n toiminnan kaventumisuhasta: Onko uutistoimisto osa kansallista tiedollista huoltovarmuutta? 8.9.2025 18:51
HS:n päätoimittaja perustelee aikeita luopua STT:n palveluista kokonaan tai osittain: Samaa sisältöä saa muista medioista maksutta 8.9.2025 15:39
Keskisuomalaisen Pekka Mervola Sanoman STT-päätöksestä: Shokeeraavaa, että Sanoma irtautuu yhteisvastuusta 8.9.2025 16:10
Sanoman uutismediat aikovat lopettaa STT:n palveluiden käytön tai vähentää sitä merkittävästi 8.9.2025 16:05 Keskisuomalaisen Pekka Mervola Sanoman STT-päätöksestä: Shokeeraavaa, että Sanoma irtautuu yhteisvastuusta 8.9.2025 16:10
Keskisuomalaisen Pekka Mervola Sanoman STT-päätöksestä: Shokeeraavaa, että Sanoma irtautuu yhteisvastuusta 8.9.2025 16:10
Keskisuomalaisen Pekka Mervola Sanoman STT-päätöksestä: Shokeeraavaa, että Sanoma irtautuu yhteisvastuusta 8.9.2025 14:18
Sanoman uutismediat aikovat lopettaa STT:n palveluiden käytön tai vähentää sitä merkittävästi 8.9.2025 14:09
Warner pyytää anteeksi Julkkisselviytyjien kuvausten tapahtumia – tuotantoyhtiön mukaan asiaa on käyty läpi Mira Luodin kanssa 21.8.2025 21:01
STT:n tiedot: Sanoma maksoi Milan Jaffille, jotta tämä ei tekisi tutkintapyyntöä Panu Hörkön ja Tuomas Enbusken podcastin jaksosta 9.8.2025 17:31
Sanoman tulos ja liikevaihto pysyivät edellisvuoden tasolla – oppimateriaaliliiketoiminta takoi tulosta, mediapuolella laskua 30.7.2025 13:58
Journalistiliiton puheenjohtaja pitää hovioikeuden päätöstä Viestikoekeskus-jutussa erittäin ongelmallisena – "Uskaltaako media Suomessa enää kirjoittaa mitään kriittistä, mikä liittyy Puolustusvoimiin?" 1.7.2025 19:27
Lehdistön- ja sananvapauden kannalta merkittävä, sanovat tuomittujen toimittajien asianajajat Viestikoekeskus-jutun hovituomiosta 1.7.2025 15:15
Hovioikeus tuomitsi kaksi HS:n toimittajaa Viestikoekeskus-jutussa – oikeus katsoi Suomen ulkoisen turvallisuuden ohittavan sananvapauden 1.7.2025 19:01