Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Euroopan ja Aasian pörsseissä suuriakin nousuja perjantaina – Finnair kirittäjien joukossa Helsingissä

Euroopan pörsseissä nähtiin perjantaina reipastakin nousua, vaikka osassa pörssejä nousutahti maltillistui päivän mittaan.

Pariisin CAC 40 -indeksi lopetti pörssiviikon viimeisen päivän peräti viiden prosentin kasvussa, ja Frankfurtissakin nousua nähtiin yli 3,5 prosenttia.

Myös Helsingin pörssi oli aamupäivällä reippaassa neljän prosentin nousussa, mutta OMXH-indeksin tahti hyytyi päivän mittaan. Loppulukemassa piristystä oli enää prosentin verran.

Myös Lontoossa pirteä aloitus suli vajaan prosentin nousuun. Britanniassa on odotettu maan hallitukselta uutta tukipakettia koronaviruksen vastaisiin toimiin, mutta sitä ei perjantaina kuulunut.

Helsingissä nousijoihin lukeutui lentoyhtiö Finnair , jolle hallitus kertoi suunnittelevansa tukea valtiontakauksen muodossa. Yhtiön kurssi tukevoitui lähes 12 prosenttia.

New Yorkissa nousu yski

Reipasta nousua nähtiin myös osassa Aasian pörssejä. Reipasta rallia oli tarjolla esimerkiksi Hongkongissa, jossa Hang Seng -indeksi vahvistui lähes 5,1 prosenttia. Soulissa nousua kertyi yli seitsemän ja Taipeissa runsaat kuusi prosenttia. Shanghain keskeinen Composite-indeksi sen sijaan päätyi vain 1,6 prosenttia plussalle. Tokiossa vietettiin vapaapäivää.

Markkinoita ovat viime päivinä kirittäneet tukitoimet, joita keskuspankit ympäri maailmaa ovat ilmoittaneet koronaviruspandemiasta kärsivien markkinoiden tukemiseksi.

Kaikkialla toimien vetovoima alkoi kuitenkin perjantaina hiipua. Wall Streetin keskeiset indeksit olivat pörssipäivän puolivälissä nollan molemmin puolin. Plussalle oli kivunnut vain teknologiapainotteinen Nasdaq Composite, sekin vain 0,3 prosentin verran.

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti torstaina lisätoimista talouden tukemiseksi. Lisäksi Yhdysvaltain kongressissa pyrittiin saamaan eteenpäin jättimäistä tukipakettia. Republikaanipuolueen edustajat ajavat pakettia, jonka arvo on peräti tuhat miljardia dollaria.

New Yorkissa kerrottiin kuitenkin perjantaina rajoituksista, joiden mukaan lukuisten liikkeiden pitää sulkea ovensa koronaepidemian vuoksi sunnuntaista alkaen.

Öljyn hinta toipumassa

Pörssien lisäksi nousussa on ollut öljyn hinta, joka putosi aiemmin viikolla. AFP:n mukaan hinta on kuitenkin pysytellyt alle 30 dollarissa tynnyriltä, kun koronavirus aiheuttaa pelkoa ylitarjonnasta.

Viitelaatu WTI:n hinta nousi hieman yli 26:een Yhdysvaltain dollariin Aasian kaupankäynnissä, ja Brent-viitelaadun hinta oli hieman yli 29 dollaria tynnyriltä.

Keskiviikkona WTI-laadun hinta romahti 24 prosenttia. Kyseessä oli pahin pudotus 18 vuoteen.

Koronaviruskriisi on aiheuttanut matkustusrajoituksia ja syössyt yrityksiä vaikeuksiin, mikä on heijastunut myös öljyn kysyntään. Suuret öljyntuottajamaat Saudi-Arabia ja Venäjä ajautuivat hintasotaan sen jälkeen, kun öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset tuottajamaat eivät päässeet yhteisymmärrykseen öljyntuotannon leikkaamisesta.

Öljyn hinnat ovat toipumassa, arvioi Oanda -yhtiön vanhempi markkina-analyytikko Edward Moya.

– Uusi nousu myös jatkui korkeammalle sen jälkeen, kun (Donald) Trump ilmoitti, että hän puuttuu öljyn hintasotaan sopivalla hetkellä, Moya sanoi lausunnossa.