Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Euroopassa ovet ja rajat sulkeutuvat yhä tiukemmin koronapelossa

Yhä useammat Euroopan maat ovat sulkeneet tai ilmoittaneet aikovansa sulkea rajojaan koronatilanteen mantereella pahentuessa sunnuntaina. Myös valtioiden sisällä kiristyneet määräykset ovat jo käytännössä alkaneet muistuttaa monelta osin ulkonaliikkumiskieltoja.

Uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan koko maailmassa koronapandemian vaatimien kuolonuhrien määrä on noussut jo yli 6 000:een. Kiina pitää edelleen ykkössijaa mutta Euroopan synkimmässä tautipesäkkeessä Italiassa kuolemia on kirjattu jo lähes 2 000. Vuorokauden aikana menehtyneiden määrässä kirjattiin sunnuntaina uusi ennätys: 368.

Italian pohjoisosassa tehohoidon sairaalapaikkojen kerrottiin olevan loppumassa.

Myös Espanjassa tautitilanne on pahentunut kovaa vauhtia: tapauksien määrä nousi vuorokaudessa kolmanneksella vajaaseen 8 000:een ja kuolemiakin oli jo lähes 300. Viranomaiset ovat rajoittaneet kodin ulkopuolella liikkumisen käytännössä välttämättömien työasioiden lisäksi ruoka- tai lääkeostoksilla käyntiin.

Pääministeri Pedro Sanchez joutuu pysyttelemään kotona sen jälkeen kun hänen vaimollaan Begona Gomezilla oli havaittu tartunta.

Itävallassa hallitus käytännössä kielsi kaikki julkiset kokoontumiset asettamalla osallistujien maksimirajan viiteen henkilöön. Määräyksen rikkojia varoitettiin rangaistuksista.

– Ihmisten vapaata liikkumista rajoitetaan maassamme rajusti, liittokansleri Sebastian Kurz sanoi parlamentin ylimääräisessä istunnossa.

Britannia aikoo määrätä yli 70-vuotiaat pysymään kotona

Saksa sisäministeri Horst Seehofer ilmoitti maan sulkevan rajansa Itävaltaan, Sveitsiin, Ranskaan, Tanskaan ja Luxemburgiin. Tavaraliikenne ja töissä käynti voi jatkua, ja saksalaiset saavat palata kotimaahan.

Ranska kertoi tiukentavansa ihmisten ja tavaroiden tarkastuksia Saksan vastaisella rajalla ja rajoittavansa liikennettä mahdollisimman vähäiseksi. Sisäministeriön mukaan kyse ei ole rajan sulkemisesta.

Lähempänä Suomea Viro ilmoitti sulkevansa rajat tiistaista lähtien ainakin kahdeksi viikoksi. Viron kansalaiset ja Virossa asuvien perheenjäsenet pääsevät jatkossakin maahan. Maahan pääsevien täytyy olla karanteenissa kaksi viikkoa.

Ulkomaalaiset voivat kulkea Viron kautta muihin maihin. Maasta saa poistua ilman rajoituksia.

Britanniassa terveysministeri Matt Hancock kertoi jo ennakkoon maan aikovan määrätä lähiviikkoina kaikki yli 70-vuotiaat pysymään kotona. Ministerin mukaan määräys tulee olemaan voimassa "hyvin pitkän aikaa".

Hollannissa menivät koulujen ja päiväkotien lisäksi kiinni myös seksiklubit ja kannabista myyvät "coffee shopit".

Pekingiin saapuvat pakkokaranteeniin omalla kustannuksella

Ruotsissa on kerrottu kolmannesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Pääministeri Stefan Löfvenin mukaan maalla on vaikeat ajat edessään, mutta maan rajoja ei olla sulkemassa.

– Kaikkien pitää tehdä uhrauksia. Jokaisen naisen ja miehen Ruotsissa täytyy tuntea vastuunsa, Löfven sanoi.

Pandemian alkuperämaassa Kiinassa pyrittiin kotimaan tilanteen helpottaessa saamaan kuriin ulkomailta tulevia tartuntoja, joiden määrä on ollut kasvussa. Kaikki Pekingiin ulkomailta saapuneet kuljetetaan maanantaista lähtien kahdeksi viikoksi karanteenikeskuksiin.

Aiemmin ihmiset ovat saaneet mennä karanteeniin koteihinsa. Karanteeniin vietävät joutuvat maksamaan oleskelunsa karanteenissa itse, kertoi kiinalaismedia.