Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kiinassa koronaviruskeskuksessa uudet tartunnat ovat vähenemään päin

Kiinassa Hubein maakunnassa on torstain jälkeen todettu hieman yli 400 uutta koronavirustartuntaa, kertoo muun muassa hongkongilainen South China Morning Post -lehti. Viranomaisten antamien tietojen mukaan uudet tartunnat ovat olleet viime päivinä selvästi vähenemään päin.

Maakunnan viranomaiset kertovat 115 uudesta kuolemantapauksesta. Tähän mennessä Manner-Kiinassa on viruksen seurauksena kuollut yhteensä yli 2 200 ihmistä.

Koronaviruksen uskotaan lähteneen leviämään joulukuun lopussa Hubein maakunnan miljoonakaupunki Wuhanista. Tartuntoja ja kuolemia on todettu eniten juuri Hubeissa.