Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pk-yritykset vähentävät investointejaan merkittävästi

Suomalaiset pienet ja keskisuuret yritykset arvioivat vähentävänsä investointejaan lähiaikoina merkittävästi, ilmenee kevään pk-yritysbarometrista. Yritysten odotukset ovat laskeneet loppuvuodesta, seurauksena korkojen ja hintojen noususta sekä energiamarkkinoiden myllerryksestä. Vain 30 prosenttia pk-yrityksistä ennakoi liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna.

Työpaikkojen määrä pk-yrityksissä näyttää kuitenkin pysyvän vakaana.

– Yritysten toimintaympäristön epävarmuus heijastuu pk-barometrin tuloksissa. Pidän myönteisenä, että teollisuudessa ja palveluissa henkilöstön määrän oletetaan kasvavan tulevan vuoden aikana ja kokonaisuudessaan työllisten määrä pk-yrityksissä on säilymässä suurin piirtein ennallaan, sanoi elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) tiedotteessa.

Investointien laskua on kuitenkin odotettavissa laajalla rintamalla. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointejaan vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joissa investoinnit lisääntyvät.

– Pitkään jatkuneen investointihalukkuuden heikkenemisellä näyttää olevan yhteys kasvuhalukkuuteen. Kasvua tavoittelevat yritykset investoivat enemmän. Tällaisten yritysten määrä pitää saada nousuun, sillä niiden investointiodotukset ovat vallitsevassa epävarmassa tilanteessakin selvästi positiiviset, totesi Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen tiedotteessa.

Rahoituksen saatavuus on silti lisäeste yritysten kehittämiselle ja investoinneille. Pk-barometrin mukaan rahoittajien luottopolitiikka on kiristynyt. Voimakasta kasvua hakevista yrityksistä 57 prosenttia sanoi pankkirahoituksen edellyttäneen Finnveran takausta.

Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä lupasi vastata kasvaviin tarpeisiin.

– Finnvera on varautunut lisäämään kasvuhakuisten ja investoivien yritysten rahoitusta lainoin ja takauksin. Tuomme markkinoille täsmäratkaisuja yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittamiseksi, Heinilä sanoi tiedotteessa.

Sähkön kallistuminen hiertää

Yritysten tunnelmia painaa myös odotus tuotantokustannusten noususta. Niin raaka-aineiden kuin muiden välituotteiden hintojen odotetaan nousevan, mutta pk-yritykset eivät pysty nostamaan tuotteidensa ja palveluidensa hintoja niin, että se kompensoisi tuotantokustannusten nousun.

Yksi nousseista kustannuksista on sähkön hinta, ja noin joka kolmas pk-yritys sanoo, että sähkön kallistuminen on vaikuttanut liiketoimintaan tai tuotantoon kielteisesti. Sähkön hinta on heikentänyt kannattavuutta kolmella yrityksellä neljästä, ja vain 40 prosenttia kertoo pystyneensä siirtämään kustannuksia lopputuotteiden hintaan.

Pk-yrityksistä joka kymmenes kertoi joutuneensa rajoittamaan tai ajoittamaan tuotantoaan säästääkseen energiaa.

Pk-yritysbarometrin julkistavat kahdesti vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö. Kevään kyselyyn vastasi noin 4 650 yritystä.