Turkkia ja Syyriaa viikon alussa ravistelleen tuhoisan maanjäristyksen ja jälkijäristysten on vahvistettu surmanneen pitkälti yli 21 000 ihmistä. Viranomaisten mukaan kuolonuhreista vajaat 17 700 on todettu Turkissa ja vajaat 3 400 Syyriassa.
Ensimmäiset YK:n avustuslähetykset ovat vasta äskettäin saapuneet pitkän sisällissodan repimän Syyrian katastrofialueelle, mutta toivo eloonjääneiden löytämisestä raunioista on jo hiipumassa. Asiantuntijoiden mukaan mahdollisuus säilyä hengissä raunioissa vähenee jyrkästi kolmen vuorokauden jälkeen.
Osaltaan selviytymismahdollisuuksia heikentää kylmä sää, kun lämpötilat ovat pudonneet pakkasen puolelle järistysalueella.
Bab al-Hawan rajanylityspaikan rajavartijat kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että ensimmäinen avustussaattue sitten maanantaisen maanjäristyksen saatiin torstaina perille Syyrian luoteisosiin, ja uusi saattue saavutti alueen tänään.
Etenkin Syyriassa kuolonuhreja voi olla huomattavasti vahvistettua lukua enemmän, sillä tieto alueelta kulkee huonosti.
YK: Yli viisi miljoonaa syyrialaista jäänyt kodittomiksi
Jopa 5,3 miljoonaa syyrialaista on jäänyt kodittomiksi maanantaisen tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, YK kertoi perjantaina. Maailmanjärjestön mukaan heidän majoittamisensa on valtava ponnistus maalle, jossa on jo valmiiksi suuret määrät sisäisiä pakolaisia.
– Syyrialle tämä on kriisi kriisin sisällä, sanoi YK:n pakolaisjärjestön Syyrian toiminnoista vastaava Sivanka Dhanapala lehdistötilaisuudessa.
Maanjäristyksessä kotinsa menettäneitä on ensihätään sijoitettu pakolaisleireille. Niissä asuu ihmisiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan yli kymmenen vuotta jatkunutta sotaa. Sodan vuoksi kotinsa on jättänyt jopa puolet Syyrian sotaa edeltäneen ajan väestöstä. Monet heistä ovat paenneet Turkkiin.
"Apua ei riitä edes viidennekselle"
Kahdessa sairaalassa Pohjois-Syyriassa työskentelevä syyrialaislääkäri Mohamed Hassoun vetosi länsimaihin, jotta ne lähettäisivät nopeasti lisää apua Syyriaan.
– Ne sairaalatarvikkeet, joita meillä on, eivät riitä edes viidesosalle niitä tarvitsevista. Pyydän, lähettäkää lisää sairaalatarvikkeita ja apua, jotta voisimme pelastaa enemmän ihmisiä, Hassoun sanoi yleisradioyhtiö BBC:n radiohaastattelussa.
Hassounin mukaan ensimmäisenä päivänä maanjäristyksen jälkeen yhteensä 350 ihmistä kuoli niissä kahdessa sairaalassa, joissa hän työskentelee.
– Sen jälkeen kuolleiden määrä väheni nopeasti, koska ihmiset veivät kuolleet läheisensä suoraan koteihinsa tai hautausmaille.
PKK lopetti iskut toistaiseksi
Turkin hallintoa vastaan taisteleva Kurdistanin työväenpuolue (PKK) kehotti kaikkia taistelijoitaan lopettamaan iskut toistaiseksi maanjäristyksen vuoksi.
– Olemme päättäneet, että emme ryhdy mihinkään operaatioihin niin kauan kuin turkkilaisosapuoli ei hyökkää, kertoi PKK:n johtoon kuuluva Cemil Bayik kurditaustaiselle ANF-uutistoimistolle.
Bayikin mukaan taistelutauko kestää siihen saakka "kunnes kansamme tuska on lieventynyt ja haavat ovat umpeutuneet". Hänen mukaansa tauon pituuteen vaikuttaa kuitenkin myös Turkin valtion asenne.
Turkin viranomaiset eivät kommentoineet PKK:n ilmoitusta.
Turkki ja sen länsiliittolaiset luokittelevat PKK:n terroristijärjestöksi.
Valtavat aineelliset vahingot
Valtavan inhimillisen kärsimyksen lisäksi järistys aiheutti myös suuret aineelliset vahingot.
Luokituslaitos Fitch arveli torstaina vahinkojen kokonaismääräksi 2–4 miljardia dollaria. Vakuutukset korvannevat tästä Fitchin mukaan vain noin miljardin dollarin verran, sillä vakuutuskattavuus alueella oli alhainen.
YK:n alaisen Maailman terveysjärjestö WHO:n arvion mukaan jopa 23 miljoonaa ihmistä saattaa joutua kärsimään järistyksen seurauksista.
WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi torstaina olevansa matkalla järistysalueille Syyriaan. YK:n humanitaarisen avun johtajan Martin Griffithsin kerrotaan puolestaan matkustavan viikonloppuna sekä Syyriaan että Turkkiin.
Raunioista löytyy vielä eläviä
Vaikka järistyksestä on kulunut jo yli neljä vuorokautta, raunioista on vielä löydetty muutamia elossa olevia ihmisiä.
Esimerkiksi 40-vuotias turkkilaisnainen oli onnistunut pysyttelemään raunioissa hengissä yli sata tuntia Kirikhanin kaupungissa Hatayn maakunnassa, saksalainen ISAR-avustusjärjestö kertoi. Naisen kaivaminen raunioista esiin vei yli kaksi vuorokautta.
Antakyan kaupungissa pelastajat onnistuivat kaivamaan raunioista 18 kuukauden ikäisen taaperon ja parikymmentä minuuttia myöhemmin seitsemänvuotiaan lapsen. Molemmat olivat säilyneet hengissä 105 tuntia järistyksen jälkeen, NTV-uutiskanava kertoi.
Adiyamanin maakunnassa puolestaan pelastettiin elossa 60-vuotias mies.