Iran on suorittanut toisen viimeaikaisiin mielenosoituksiin liittyvän teloituksen, kertoo oikeuslaitoksen uutistoimisto Mizan.
Majidreza Rahnavard oli uutisen mukaan saanut kuolemantuomion 29. marraskuuta kahden turvallisuusjoukkojen jäsenen surmaamisesta veitsellä ja neljän haavoittamisesta. Sivuston mukaan mies oli pidätetty kymmenen päivää aiemmin tämän yrittäessä paeta maasta.
Uutisen mukaan tuomittu hirtettiin julkisesti Mashhadissa.
– Majidreza Rahnavard tuomittiin kuolemaan pakotettujen tunnustusten perusteella, törkeän epäreilun prosessin ja näytösoikeudenkäynnin jälkeen, sanoi Iran Human Rights -ihmisoikeusjärjestön johtaja Mahmood Amiry-Moghaddam uutistoimisto AFP:lle.
Maanlaajuiset mielenosoitukset ovat jatkuneet Iranissa nyt melkein kolme kuukautta. Protestit saivat alkunsa syyskuun puolivälissä, kun 22-vuotias Iranin kurdinainen Mahsa Amini kuoli siveyspoliisin käsissä. Hänet oli otettu kiinni "väärin puetun" hijabin takia.
Ihmisoikeusjärjestöt huolissaan teloitusuhan alla olevista
Viime torstaina Iran kertoi tiettävästi ensimmäisestä mielenosoituksiin liittyvästä teloituksesta. Torstaina teloitettu 23-vuotias Mohsen Shekari oli oikeuslaitoksen mukaan tukkinut kadun Teheranissa syyskuussa ja haavoittanut veitsellä puolisotilaallisten basij-turvallisuusjoukkojen jäsenen olkapäätä.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet, että myös useat muut protesteihin osallistuneet iranilaiset ovat välittömässä vaarassa joutua teloitetuiksi.
Iranin oikeuslaitoksen mukaan ainakin 11 ihmistä on saanut kuolemantuomion mielenosoituksiin liittyen. Lisäksi yli kymmenen muun kerrotaan olevan sellaisten syytteiden alaisina, joista he voivat saada kuolemanrangaistuksen.
Baerbock: Räikeä pelotteluyritys
Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock sanoo teloitusten olevan Iranin yritys pelotella mielenosoittajia.
– Nämä teloitukset ovat räikeä yritys pelotella ihmisiä, ei rikosten vuoksi vaan vain siksi, että he vievät mielipiteensä kaduille ja haluavat elää vapaasti, Baerbock sanoi EU:n ulkoministerikokouksen edellä Brysselissä.
Ulkoministerien odotetaan päättävän uusista pakotteista Irania vastaan mielenosoitusten kovakätisen tukahduttamisen ja Venäjälle toimitettujen lennokkien vuoksi.
Iran Human Rights -järjestön mukaan turvallisuusjoukot ovat protesteja tukahduttaessaan surmanneet ainakin noin 460 ihmistä.
YK:n mukaan ainakin 14 000 ihmistä on otettu kiinni.