Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savonlinnan eilisessä ulosajossa kuoli kaksi nuorta – poliisin mukaan autolla ajettiin huomattavaa ylinopeutta

Savonlinnassa eilen sattuneessa ulosajossa kuoli kaksi paikkakuntalaista nuorta, kertoo Itä-Suomen poliisi tiedotteessaan.

Poliisin mukaan onnettomuudessa kuolivat auton kuljettaja ja etupenkillä istunut matkustaja.

Lisäksi kolme takapenkillä istunutta nuorta loukkaantui. Heidät vietiin hoitoon Savonlinnan keskussairaalaan. Poliisin mukaan kaikki autossa olleet olivat savonlinnalaisia ja noin 20-vuotiaita.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen Savonlinnantiellä Mertalan kaupunginosassa tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta tiistai-iltana ennen kello kahdeksaa.

Nopeusrajoitus 60 kilometriä tunnissa

Poliisin mukaan auto oli suistunut onnettomuudessa suoralla tieosuudella vasemmalle vastaantulijoiden kaistan yli ja törmännyt puuhun. Auto oli matkalla Savonlinnan keskustan suunnasta itään kohti Punkaharjua.

Onnettomuuspaikan nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Poliisin mukaan autolla ajettiin huomattavaa ylinopeutta ennen onnettomuutta.

Poliisi kertoo jatkavansa tapahtumien selvittämistä auton takapenkillä istuneiden nuorten ja todistajien kuulemisella.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Väisänen sanoo STT:lle, ettei sairaalassa olevia matkustajia ole vielä päästy kuulemaan. Hän ei osannut sanoa, kuinka vakavasti matkustajat ovat loukkaantuneet.

Savonlinnassa järjestetään torstaina suruhartaus. Savonlinnan seurakunta tiedotti keskiviikkona, että hartaus järjestetään Talvisalon kappelissa torstaina kello 18, ja sitä voi seurata myös suorana Facebook-lähetyksenä.