Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ianin kuolonuhreja Floridassa nyt virallisesti 23, mediatietojen mukaan vieläkin enemmän

Yhdysvaltain Floridassa hurrikaani Ianin tiedetään aiheuttaneen ainakin 23 kuolemaa, kertoo osavaltion lainvalvontaviranomainen. Viranomaisten mukaan monet kuolemantapaukset ovat hukkumisia.

Monet muun muassa piirikuntien viranomaisilta tietoja saaneet yhdysvaltalaismediat ovat kuitenkin kertoneet kuolonuhreja olevan vielä enemmän. Esimerkiksi CNN:n oman laskennan mukaan uhreja on ainakin 45.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on arvioinut, että Ian on yksi koko maan historian pahimmista myrskyistä.

Ennen saapumistaan Floridaan Ian teki tuhojaan Kuubassa, jossa se aiheutti kahden ihmisen kuoleman.

Hurrikaanivoimakkuuksista myrskyluokkaan laantunut Ian vaikuttaa nyt Etelä- ja Pohjois-Carolinan yllä. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen (NHC) mukaan Ian rantautui Etelä-Carolinaan ykköskategorian hurrikaanina, mutta myöhemmin se heikkeni hirmumyrskyksi. NHC on kuitenkin varoittanut, että luvassa on edelleen kovia tuulia, rankkasadetta ja tulvia.

"Ei vain Floridan kriisi"

Floridassa tutkaillaan Ianin aiheuttamia mittavia tuhoja. Ian osui keskiviikkona Floridan rannikolle neloskategorian hurrikaanina, ja se jäi voimakkaimmasta eli vitosluokasta vain hitusen verran.

Rannikkovartioston mukaan 17 siirtolaista on edelleen kateissa sen jälkeen kun heitä kuljettanut vene upposi keskiviikkona. Yksi ihminen löytyi kuolleena ja yhdeksän tiedetään pelastuneen. Joukossa oli neljä kuubalaista, jotka uivat Florida Keysin saarille.

Materiaalisten vahinkojen arvioidaan olevan arvoltaan kymmeniä miljardeja dollareita. Biden on painottanut, että jälleenrakennus tulee viemään kuukausia ja vuosia.

– Tämä ei ole vain Floridan kriisi, tämä on amerikkalainen kriisi, hän sanoi.

Vahinkoja ovat aiheuttaneet niin kovat tuulet kuin tulvatkin.

Yli miljoona edelleen sähköttä

Perjantaina pelastusryhmät kulkivat auttamassa ihmisiä tuhojen keskellä. Rannikkovartiosto kertoi hakeneensa toistasataa ihmistä tulvineista kodeista veneillä ja helikoptereilla.

Kuvernööri Ron DeSantis on sanonut pelastajien kulkevan pitkin rannikkoa ovelta ovelle. Floridan rannikkoalueilta ja saarilta otetuista ilmakuvista näkee, kuinka monet paikat ovat tuhoutuneet tunnistamattomiksi ja esimerkiksi kulkureittejä on tuhoutunut.

Monet floridalaiset evakuoituivat ohjeiden mukaisesti ennen Ianin tuloa, mutta tuhannet päättivät jäädä aloilleen ja sinnitellä myräkän läpi. Perjantaina yli miljoona floridalaista oli edelleen ilman sähköjä.

Pohjois- ja Etelä-Carolinassa yhteensä satojatuhansia sähköyhtiöiden asiakkaita on ollut ilman sähköä.

Ianin odotetaan nyt heikkenevän melko nopeasti ja hälvenevän tyystin paikallista aikaa lauantai-iltaan mennessä.