Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väestöennuste: Nykyisellä maahanmuuton tasolla työikäinen väestö Suomessa vähenee

Suomessa työperustaista maahanmuuttoa tarvitaan kasvattamaan työikäisen väestön määrää koko maassa, ennakoi aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI.

MDI on julkaissut uuden väestöennusteensa, jonka mukaan kaupungistuminen jatkuu ja alueelliset erot kasvavat. Keskeisiä seikkoja ennusteessa ovat Suomen väestön vanheneminen, keskittyminen ja väheneminen.

– Monissa kunnissa edes merkittävät muuttovoitot eivät riitä kasvattamaan väestöä, sillä kuolleiden määrä on useissa kunnissa moninkertainen suhteessa syntyneiden määrään, sanoo asiantuntija Rasmus Aro tiedotteessa.

"Työntekijöitä ei löydy tarpeeksi"

Väestön ennustetaan kasvavan vain alle kymmenellä hyvinvointialueella. Osa hyvinvointialueista uhkaa puolestaan menettää yli 15 prosenttia väestöstään, MDI toteaa. Väestö kuitenkin ikääntyy sen mukaan kaikilla hyvinvointialueilla voimakkaasti vuosien 2021–2040 aikana.

MDI toteaa, että koko maan tasolla kehityksen suunnan kääntyminen vaatisi maahanmuuton merkittävää lisääntymistä.

Syntyvyys laski 2010-luvun aikana voimakkaasti, eikä ole elpynyt takaisin sitä edeltävälle tasolle. 2010-luvun puolivälin jälkeen Suomen väestönlisäys on perustunut vain ja ainoastaan nettomaahanmuuttoon, ja nykyisellä maahanmuuton tasolla työikäinen väestö MDI:n mukaan vähenee.

– Työntekijöitä ei maan rajojen sisältä yksinkertaisesti löydy tarpeeksi. Kansainvälistyvän Suomen suhteen on löydettävä ratkaisuja niin kansallisella kuin paikallisella tasolla, toteaa kehitysjohtaja Janne Antikainen tiedotteessa.

MDI:n mukaan lisääntyvä maahanmuutto ylläpitäisi suurten kaupunkiseutujen kasvua nykytasolla, kun taas suurten kaupunkien ulkopuolella lisääntyvä maahanmuutto loiventaisi supistumista.

Pandemia-ajan kehityskään ei olisi ratkaisu

Pandemia-ajan väestönkehityksen jatkuminen johtaisi hieman aiempaa ennakoitua tasaisempaan, mutta yhä eriytyneeseen kehitykseen.

Korona-ajan kehityksestä erityisiä hyötyjiä olisivat kehyskunnat, keskisuuret kaupungit, joiden sijainti on oivallinen sekä matkailu- ja mökkivetoiset maaseutukunnat. Tampereen seudusta muodostuisi selvästi pääkaupunkiseudulle kilpaileva keskus. Myös esimerkiksi Oulu ja Kuopio vahvistaisivat asemiaan.

2020-luvulla muuttovoittoisten kuntien määrä on kasvanut, mutta luonnollinen väestönlisäys on ollut negatiivinen yhä useammassa kunnassa. Vuosina 2020–2021 väestönlisäystä on saanut yhteensä 86 kuntaa eli alle joka neljäs kunta.

MDI:n väestöennuste on laskelma tietyistä toteutuneen kehityksen olettamista. Olettamat perustuvat muun muassa demografiaan, muuttoliikkeeseen, syntyvyyteen sekä kuolleisuuteen. Ennusteessa mallinnetaan erikseen jokaisen kunnan väestönkehitystä sukupuolittain, ikäryhmittäin ja kieliryhmittäin. Väestöennuste kuvaa kehityksen suuntaa Suomessa.

Riippumaton aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on laatinut väestöennusteen omana työnään. Lähteenä on käytetty Tilastokeskuksen aineistoja.