Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hätäisesti värvätyn venäläisrykmentin komentajalta tyhjentävää puhetta – "En tiedä tehtäväämme, minne menemme, mitä meille annetaan"

Venäjän aloittaman liikekannallepanon sujumisesta on liikkeellä runsaasti tietoa, kuten erään venäläisrykmentin komentajan tervehdyksestä kuvattu video.

Venäjän Ukrainassa käymästä sodasta leviävää materiaalia englanniksi kääntävän sivuston WarTranslatedin perustaja jakoi videon tekstitettynä viestipalvelu Twitteriin.

– Tulin tänne kolme päivää sitten kuten tekin. Minut vedettiin lomalta ja määrättiin komentamaan rykmenttiä jota en edes muodostanut, komentaja sanoo aluksi.

Upseeri sanoo, ettei tiedä, lähteekö hän joukkonsa mukana Ukrainaan.

– En tiedä minne teidät siirretään. Ehkä tulen kanssanne tai siirrän teidät ja tulen takaisin. Teidän jälkeen tänne värvätään uusi rykmentti.

Hän lupaa rykmentilleen kuitenkin kuukauden mittaisen koulutuksen. Hän sanoo koulutuksen alkavan lokakuun ensimmäisenä päivänä ja päättyvän 30. päivänä.

– Käytännössä se alkoi jo, hän täsmentää.

Kun koulutuksen on määrä päättyä ja rykmentin lähteä rintamalle, komentaja ei ainakaan toistaiseksi tiedä, minne joukko on tarkoitus lähettää ja mitä varten.

– En myöskään tiedä, mitä tarvikkeita meille annetaan. Juuri nyt on kyse teidän joukon muodostamisesta ja koulutuksen aloittamisesta. Kaikki muu tullaan luullakseni toimittamaan teille.

Myös sotilaiden terveydentilaan liittyvät kysymykset ovat toistaiseksi avoimia, komentaja kertoo.

– Kuka on palveluskelpoinen ja kuka ei. Soitin johtavalle lääkintäupseerille, valmistelemme todistukset palveluskelpoisuusluokista. Jos täällä jollakulla on välilevyn pullistumia, pääkallolevytyksiä ja niin edelleen, hän sanoi että olette värväyskelpoisia.

Komentaja kehottaa terveysongelmista kärsiviä värvättyjä olemaan valittamatta, koska hänelläkin on terveysongelmia.

– Myös pullistumia, polvivaivoja. Olen puolisokea. Selviän pillereillä ja salpaajilla. Joten jos lähden kanssanne, suoritan teidän laillanne kaikki tehtävät.

Komentaja vakuuttaa näkevänsä alaisensa.

– Kykenen jopa muistamaan teidät. Muistini ei ole vielä pettänyt minua.

Lopuksi hän kehottaa alaisiaan harjoittamaan näköaistiaan ampumista varten.

– Hiotte silmiinne fosforia ja tarkkailette.

Sotilaat nauravat ehdotukselle, joka luultavasti oli tarkoitettu vitsiksi.