Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IL: Tästä syystä Suomi ei lopeta viisumien myöntämistä venäläisille

Suomi ei lopeta turistiviisumien myöntämistä venäläisille, sanoo ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner Iltalehdelle.

Tannerin mukaan ulkoministeriössä ei ole löydetty oikeusperustaa, joka mahdollistaisi viisumien myöntämisen keskeyttämisen tai lopettamisen kokonaan.

–On syvällä järjestelmän ja oikeusvaltion ytimessä, että jokaisen hakijan tilanne tarkastellaan yksilökohtaisesti, Tanner toteaa Iltalehdelle.

Suomi kuitenkin tiukentaa tai on jo tiukentanut EU:n linjausten mukaan menettelyä, jolla viisumeita venäläisille myönnetään. Tänään astui voimaan unionin ja Venäjän välisen viisumihelpotuksia koskevan sopimuksen keskeytys. Keskeytyksen jälkeen venäläisiä kohdellaan samalla tavoin, kuin minkä tahansa muiden maiden kansalaisia, joilla ei ole erityissopimuksia viisumeihin liittyen. Venäläiset joutuvat toimittamaan enemmän dokumentteja, viisumimaksut kasvavat ja käsittelyajat pitenevät.

Suomi on jo aiemmin vähentänyt venäläisille myönnettävien viisumien määrää.