Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU on varautunut Venäjän kaasutoimitusten täydelliseen katkaisuun, sanoo talouskomissaari

Euroopan unioni on hyvin varautunut, vaikka Venäjä lopettaisi täysin kaasutoimitukset, vakuutti EU:n talouskomissaari Paolo Gentiloni lauantaina.

– Emme pelkää Putinin päätöksiä. Vaadimme, että Venäjä noudattaa sopimuksia, mutta jos se ei niin tee, olemme valmiita toimimaan, Gentiloni sanoi puhuessaan toimittajille talousfoorumin yhteydessä.

Venäläisyhtiö Gazprom kertoi perjantai-iltana, että Venäjältä Saksaan kulkeva Nord Stream 1 -kaasuputki pysyy suljettuna, kunnes putkijärjestelmän turbiini on korjattu. Kaasutoimitusten oli määrä alkaa lauantain vastaisena yönä.

Gentilonin mukaan Euroopan kaasuvarastot ovat tällä hetkellä noin 80-prosenttisesti täynnä, vaikka tilanne vaihteleekin maittain.

– Euroopan on tavoiteltava strategiaa, jossa se käy taloudellisin asein Ukrainan miehitystä vastaan. Me tuemme Ukrainaa. Meidän on tehtävä se vieläkin tehokkaammin, Gentiloni sanoi.