Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valepoliisi varasti viime viikonloppuna "huomattavan summan" rahaa Koillismaalla – huijasi henkilön kertomaan puhelimessa verkkopankkitunnuksensa

Viime viikonloppuna poliisiksi esittäytynyt soittaja onnistui huijaamaan koillismaalaiselta henkilöltä pankkitunnukset, jonka jälkeen tämän tililtä varastettiin rahaa.

Rikoskomisario Aki Räisänen kertoo, että tämänkaltaisia huijauspuheluita on Koillismaalla tullut keväästä asti. Soittajat ovat esittäytyneet poliiseiksi ja väittäneet, että he yrittävät pankkitunnusten avulla estää pankkitilin kaappaamisen.

– Ennen Koillismaalla on säästytty näiltä puheluilta, mutta nyt niitä on usean kuukauden ajan tullut. Tähän mennessä ihmiset ovat toimineet ihan oikein, mutta nyt pääsi käymään niin, että viimeisimmässä yrityksessä onnistuttiin, Räisänen sanoo STT:lle.

Räisäsen mukaan valepoliisi onnistui huijaamaan uhrilta "huomattavan summan" rahaa.

– Niin huomattavan, että rikosta tutkitaan törkeänä petoksena.

Poliisi tutkii tapauksia petoksina, törkeinä petoksina, petoksen yrityksinä, törkeinä petoksen yrityksinä sekä virkavallan anastuksina.

Poliisilla on rikoksille jo epäiltyjä, mutta Räisänen ei kerro tekijöistä tutkinnan tässä vaiheessa vielä enempää.

– Vielä ei tiedetä, että ovatko he varsinaisia tekijöitä vai vain välikäsiä.

Poliisi neuvoo: kysy soittajan nimi ja poliisilaitos

Poliisi muistuttaa, ettei se koskaan pyydä kenenkään pankkitunnuksia, ei edes rikosten estämiseen.

Poliisi pyytää myös ikäihmisten läheisiä muistuttamaan vanhempia ihmisiä siitä, ettei verkkopankkitunnuksia tule luovuttaa kenellekään.

Jos poliisiksi esittäytyvä henkilö pyytää sinulta verkkopankkitunnuksia, kysy soittajalta, mikä hänen nimensä on ja missä poliisilaitoksessa hän työskentelee.

Soita sen jälkeen tuon poliisilaitoksen keskukseen ja pyydä yhdistämään kyseiselle henkilölle.

Jos et saa soittajalta näitä tietoja, katkaise puhelu ja ilmoita valepoliisista hätäkeskukseen, poliisi neuvoo.