Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikunnan ja löylyjen yhdistäminen kannattaa – uuden tutkimuksen mukaan sillä on merkittäviä terveysvaikutuksia

Saunominen tehostaa liikunnasta saatuja terveyshyötyjä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen mukaan liikuntasuorituksen ja saunomisen yhdistelmä vähentää valtimotautien riskiä parantamalla kestävyyskuntoa ja laskemalla sekä verenpainetta että kolesterolia.

– Tutkimuksen tulosten perusteella saunominen voi tehostaa liikunnan positiivisia vaikutuksia valtimoterveydelle varsinkin vähän liikkuvilla ja huonokuntoisilla aikuisilla, kertoo väitöskirjatutkija Earric Lee Jyväskylän yliopiston tiedotteessa.

Pelkällä liikunnalla saadut terveysvaikutukset eivät olleet koeryhmän keskuudessa yhtä suuria.

Lee pitää löydöksiä tärkeinä kansanterveyden kannalta.

– Valtimotaudit aiheuttavat kansanterveydellistä ja -taloudellista taakkaa, minkä vuoksi tautien ehkäisyä tehostavien uusien keinojen löytäminen on tärkeää.

Tutkittavat keski-ikäisiä ja vähän liikkuvia

Jyväskylän yliopiston tutkimus toteutettiin kahdeksan viikon jaksossa, jonka aikana vertailtiin pelkän liikunnan ja yhdistetyn liikunnan ja saunomisen vaikutusta muun muassa verenpaineeseen, kestävyyskuntoon ja kolesteroliarvoihin.

Yhdistettyyn liikunta- ja saunomisohjelmaan osallistuneet liikkuivat kolmesti viikossa 50 minuuttia ja saunoivat liikuntaosion jälkeen vartin ajan.

Osa tutkittavista osallistui vain liikuntaosioon, minkä lisäksi tutkimuksessa oli kontrolliryhmä, joka jatkoi tavanomaista arkeaan, tiedotteessa kerrotaan.

Tutkimukseen osallistui 47 keski-ikäistä vähän liikkuvaa koehenkilöä.