Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puuskia ja sadetta mukanaan tuonut ukkosrintama katkoi puita Itä-Suomessa ja Kainuussa

Puuskainen tuuli on katkonut tänään puita Itä-Suomessa ja Kainuussa, kun ukkosrintama on liikkunut Suomen itäosan yli koillisen suuntaan. Myös Länsi-Suomessa sää on ollut tuulinen, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

Kuopiossa mitattiin puolenpäivän aikaan tuulenpuuska, jonka nopeus oli 28,9 metriä sekunnissa. Liperissä Pohjois-Karjalassa tuulen voimakkuudeksi mitattiin yli 24 metriä sekunnissa.

Viljamaan mukaan vastaavia lukemia mitataan Suomessa yleensä joka kesä ukkosmyrskyjen yhteydessä.

Myös maan länsiosissa tuulen nopeus on yltänyt laajalti yli 15 metriin sekunnissa. Länsirannikolla on mitattu puuskien voimakkuudeksi yli 20 metriä sekunnissa.

– Yleinen säätyyppi on hyvin tuulinen, Viljamaa kertoo.

Kahden vuorokauden kovimmat sademäärät ovat kertyneet Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Seinäjoella on satanut kahden vuorokauden aikana 91,7 millimetriä ja Kauhajoella 73,7.

Maan itäosissa kertymät ovat paljon pienempiä.

– Eilenhän siellä ei vielä satanutkaan, Viljamaa sanoo.

Häiriöiden korjaamisessa kestää

Ainakin Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on kaatunut paljon puita, kerrotaan pelastuslaitoksilta.

Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan koko maassa oli illalla kuuden jälkeen sähköttä lähes 14 000 taloutta 56 kunnassa. Sähkökatkoista kärsivät kunnat ovat pääosin Itä-Suomessa, mutta niitä on myös Satakunnan ja Pirkanmaan suunnilla.

Pohjois-Karjalan yli lauantai-iltapäivänä liikkuneet ukkoset aiheuttivat runsaasti vikoja Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon alueella sähkönsiirrosta huolehtivan PKS Sähkönsiirron sähköverkkoon, kertoo yhtiö tiedotteessaan. Sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden aiheuttamat viat alkoivat heti puolenpäivän jälkeen.

PKS Sähkönsiirron mukaan vikoja on paljon ja laajalla alueella, ja niiden korjaaminen kestää pidemmän aikaa.

– Pyrimme saamaan sähköt mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monille sähköttömistä asiakkaistamme. Vikoja on kuitenkin nyt niin paljon, että menee reilusti sunnuntain puolelle ennen kuin ne kaikki saadaan korjattua, sanoo tiedotteessa PKS Sähkönsiirron kehitys- ja varautumispäällikkö Matti Pesonen.

Sata nautaa pelastettiin palavasta navetasta

Ilmatieteen laitoksen Viljamaan mukaan Suomessa on havaittu tänään 3 300 maasalamaa.

Alkuiltapäivästä salama sytytti navetan Valtimolla Nurmeksessa, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitos. Navetasta saatiin pelastettua noin 100 nautaa. Viiden savulle altistuneen vasikan tilaa tarkkaillaan, mutta muuten eläimet voivat hyvin.

Navetasta pelastettiin myös maatalouskoneita ja irtaimistoa.

Aluepalomestari Markku Holopaisen mukaan kolme ukrainalaista työntekijää aloitti alkusammutuksen ja eläinten pelastamisen savun seasta ennen pelastuslaitoksen paikalle saapumista. Naapurit pelastivat rakennuksesta koneita ja irtaimistoa.

– Isot kiitokset heille, Holopainen kertoo tiedotteessa.

Navetasta valtaosa tuhoutui palossa.