Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yön uutiskooste | Tänään luvassa ukkosta ja sateita, Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi julkaistaan, Putinin ja Erdoganin määrä tavata tänään Venäjällä

Lue koosteesta tärkeimmät uutiset aamuksi.

Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus saapuu tänään Helsinkiin

Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsarge saapuu tänään vierailulle Helsingin Hernesaareen. Alus viipyy satamassa maanantaihin saakka, minkä jälkeen se jatkaa matkaansa harjoittelemaan pohjoiselle Itämerelle ja Hangon seudulle yhdessä Merivoimien kanssa.

Merivoimien tiedotteen mukaan Kearsarge on Wasp-luokkaan kuuluva 257-metrinen alus, jonka kyydissä on muun muassa helikoptereita ja pienempiä maihinnousualuksia.

Lisäksi mukana on myös noin 2 000 Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotilasta.

Tänään luvassa ukkosta ja sateita

Suomeen virtaa tänään hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa Etelä-Lappia myöten, ennustaa Ilmatieteen laitos. Lännestä lähestyy sateinen säärintama, joka tuo mukanaan voimakkaita rankkasateita ja ukkospuuskia.

Iltapäivään mennessä sade ja ukkosmyräkät voivat ulottua Länsi-Suomesta Etelä-Lappiin saakka.

Ennusteen mukaan ukkoskuurojen aikana saattaa sataa vettä paikoin jopa yli 50 millimetriä vuorokaudessa. Voimakkaiden ukkosten kehittymisen kannalta suotuisinta on Tampereelta ja Jyväskylästä kohti Koillismaata yltävällä alueella.

Poutaisinta ja lämpimintä tänään on Uudeltamaalta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella, missä lämpötilat voivat nousta yleisesti yli 25 asteeseen.

Huomenna lauantaina sade- ja ukkoskuurot siirtyvät kohti itää.

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi julkaistaan tänään

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden talousarvioksi julkaistaan tänään kokonaisuudessaan, kertoo ministeriö.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) esitteli budjettiehdotusta eilen. Valtiovarainministeriö haluaa esimerkiksi jatkaa polttoaineen hintaan vaikuttavan jakeluvelvoitteen alentamista myös ensi vuonna.

Hallitus neuvottelee talousarvioesityksestä niin sanotussa budjettiriihessään elo- ja syyskuun taitteessa.

Putinin ja Erdoganin määrä tavata tänään Venäjällä

Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin on määrä tavata tänään Venäjän Sotshissa, kertoo muun muassa Bloomberg.

Kremlin mukaan presidentit neuvottelevat Mustanmeren rannalla esimerkiksi ukrainalaisen viljan viennistä. Ensimmäinen viljalaiva pääsi lähtemään Odessan satamasta maanantaina.

Lisäksi presidentit keskustelevat Syyrian tilanteesta, Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille tiistaina venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan.

Tapaamisen tarkka aikataulu ei ole tiedossa.

Orban vierailee Yhdysvalloissa, toivotti globalistit helvettiin puheessaan

Unkarin pääministeri Viktor Orban sanoi torstaina kunniavierailullaan Yhdysvaltain konservatiivien CPAC-konferensissa, että "globalistit voivat kaikki mennä helvettiin".

Orban on kokouksessa luomassa siteitä Yhdysvaltain oikeistoon ja ehdottamassa yhteistyötä ja koordinaatiota globaalin oikeiston kesken.

Orban on herättänyt kesän aikana huomiota tukemalla Ukrainaan hyökännyttä Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia sekä rasistisella puheellaan, jossa hän sanoi, ettei eurooppalaisten pidä sekoittua ei-eurooppalaisten kanssa.

Myös Orbania ihailevan Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin odotetaan puhuvan konferenssissa. (Lähde: AFP)

Turkki: Kolme viljakuljetuslaivaa purjehtii Ukrainasta perjantaina

Kolmen viljaa kuljettavan laivan on tarkoitus lähteä merille Ukrainan satamista perjantaina, Turkin puolustusministeri Hulusi Akar kertoi Turkin valtion uutistoimisto Anadolulle.

YK ja Turkki neuvottelivat heinäkuussa sopimuksen Ukrainan ja maahan hyökänneen Venäjän kanssa ruokakuljetusten turvaamiseksi meritse.

Ukraina sanoi aiemmin tällä viikolla, että maassa on 16 laivaa lähtövalmiina.

Ukrainan ruokakuljetusten katkeaminen sodan vuoksi nosti ruoan hintaa voimakkaasti mistä erityisesti köyhät maat ovat kärsineet.

Kolme laivaa ovat matkalla Turkkiin, Irlantiin ja Britanniaan. (Lähde: AFP)

New York Times: Salaliittoteoreetikko Alex Jones joutuu maksamaan miljoonia Sandy Hookin koulusurman uhrin omaisille

Infowars-valeuutissivustostaan tunnettu äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko Alex Jones joutuu maksamaan yli neljä miljoonaa dollaria kunnianloukkauksesta Sandy Hook -koulun joukkomurhassa kuolleen lapsen vanhemmille. Asiasta uutisoi New York Times.

Jones väitti valheellisesti lapsen vanhempien olleen osa joukkomurhan lavastamista.

Sandy Hookin koulusurmissa kuoli 28 ihmistä vuonna 2012.

Valamiehistö päätti nyt korvaussumman, mutta oikeudenkäynti jatkuu vielä. Jones on osallisena kahdessa muussakin oikeudenkäynnissä, joissa muut Sandy Hookin vanhemmat vaativat korvauksia.

Zelenskyi syyttää Amnesty Internationalia Venäjän valtionterrorin anteeksi antamisesta

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tuomitsi torstai-iltaisessa puheessaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin, joka kritisoi raportissaan Ukrainan asutuskeskuksiin sijoittamia sotilaskohteita.

Zelenskyin mielestä Amnesty yritti armahtaa "terroristivaltio" Venäjän ja siirtää vastuuta hyökkääjältä uhrille.

Amnestyn mukaan Ukrainan joukot ovat vaarantaneet siviilien turvallisuuden perustamalla sotilastukikohtia asutusalueille, mukaan lukien kouluihin ja sairaaloihin. (Lähde: AFP)

Saga Vanniselle seitsenottelun alle 20-vuotiaiden MM-kultaa

Suomen Saga Vanninen on voittanut seitsenottelussa alle 20-vuotiaiden MM-kultaa Kolumbian Calissa. Vannisen voittopisteet olivat 6 084.

Vanninen jäi vajaat 200 pistettä ennätyssarjastaan 6 271.

Kisassa toiseksi tuli Saksan Serina Riedel, jonka pisteet olivat 5 874. Saksan Sandrina Sprengel oli kolmas pistein 5 845.

Tampereen Pyrintöä edustava Vanninen voitti vuosi sitten alle 20-vuotiaiden sarjassa sekä MM- että EM-kultaa.

Max Lampiselle moukarinheiton alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa, Kreikan protesti vei suomalaiselta MM-kullan

Suomen Max Lampinen on voittanut moukarinheitossa alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa Kolumbian Calissa. Lampinen ehti olla hetken jo maailmanmestari, mutta Kreikka teki protestin joka hyväksyttiin. MM-kultaa voitti Ioannis Korakidis tuloksella 79,11.

Lampisen hopeaa tuonut heitto kantoi 76,33. Hän päihitti kolmanneksi tulleen Kyproksen Iosif Kesidiksen yhdellä sentillä.

Seiväshypyssä Suomen Juho Alasaari taivutti MM-hopeaa tuloksella 560.

Kalevan kisat pärähtävät käyntiin Joensuussa

Kävelijät ottivat eilen varaslähdön yleisurheilun SM-mitalijahtiin, mutta Kalevan kisat pärähtävät kunnolla käyntiin Joensuussa vasta tänään.

Kello 10.45 alkavissa kilpailuissa urheilijat tavoittelevat loppukilpailupaikkoja esimerkiksi miesten ja naisten 100 metrin juoksuissa, naisten seiväshypyssä ja miesten ja naisten 400 metrin juoksuissa. Kisapäivä huipentuu illalla 100 metrin ja 1500 metrin loppukilpailuihin.