Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronavirusriski ei oikeuta enää erityisäitiys- tai erityisraskausrahaan

Koronavirusriski ei enää elokuun alusta lähtien oikeuta erityisäitiys- tai erityisraskausrahaan, kertoo kansaneläkelaitos Kela tiedotteessaan. Muutos on tehty Kelan mukaan siksi, että riski tartunnan saamiselle on nyt myös työpaikan ulkopuolella.

Terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen tai lähiopetuksen piirissä työskentelevillä raskaana olevilla työntekijöillä on aiemmin voinut olla oikeus erityisäitiysrahaan, jos heitä ei ole voitu siirtää korvaavaan työhön.

Takautuvasti tuet voidaan myöntää heinäkuun viimeiseen päivään asti.

Raskaana olevat kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmään.