Teräsyhtiö Outokumpu myy valtaosan niin sanotusta pitkien tuotteiden liiketoiminnastaan italialaiselle Marcegaglia Steel -konsernille, joka on yksi maailman johtavista teräksen jatkojalostajista. Kaupan myötä Outokumpu keskittyy ydinliiketoimintaansa eli ruostumattoman teräksen levytuotteisiin.
Kokonaismyyntihinta ilman velkoja ja käteisvaroja on 228 miljoonaa euroa.
Outokummun Long Products -liiketoiminta-alue on keskittynyt tankojen, lankojen ja betoniterästen kaltaisiin pitkämuotoisiin tuotteisiin. Pitkien tuotteiden liiketoiminta-alueen liikevaihto oli viime vuonna 810 miljoonaa euroa eli noin kahdeksan prosenttia Outokummun liikevaihdosta.
– Yrityskauppa on onnistunut päätös Long Productsin pari vuotta kestäneelle tulosparannusohjelmalle. Marcegaglian myötä olemme löytäneet vastuullisen ja sitoutuneen omistajan, joka tulee edelleen kehittämään pitkien tuotteiden liiketoimintaa. Yrityskauppa on luonteva askel Outokummun strategiassa, jonka mukaisesti voimme nyt keskittyä ydinliiketoimintaamme eli ruostumattoman teräksen levytuotteisiin, toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo Outokummun tiedotteessa.
Tehtaita Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa
Kauppaan kuuluvat Long Products -liiketoiminta-alueen Sheffieldin sulatto- ja tankotoiminnot Isossa-Britanniassa, Richburgin tankotehdas Yhdysvalloissa ja Fagerstan valssilankatehdas Ruotsissa. Outokumpu Long Products AB, joka toimii Degerforsissa ja Storforsissa Ruotsissa, jää kaupan ulkopuolelle. Myytävien pitkien tuotteiden yksiköiden kaikki arviolta 650 työntekijää siirtyvät kaupan mukana uudelle omistajalle.
Kauppaan ei sisälly Outokummun Suomessa toimivia yksiköitä.
Outokumpu Long Products AB:n yksiköt Degerforsissa ja Storforsissa Ruotsissa jatkavat toimintaansa osana Outokumpua ja yksiköiden tulevaisuutta varten arvioidaan erilaisia vaihtoehtoja.
Outokumpu odottaa kaupan toteutuvan vuoden loppuun mennessä. Kaupan toteutuminen edellyttää muun muassa kilpailuviranomaisten hyväksymisiä.
Marcegaglia Steel -konsernin vuotuinen liikevaihto on noin kahdeksan miljardia euroa, ja se työllistää noin 6 600 henkeä. Yhtiön vuotuinen tuotanto on noin 6,2 miljoonaa tonnia. Outokummun pitkien tuotteiden liiketoiminta-alueen toimitukset olivat viime vuonna noin 250 000 tonnia.