Ulkomaalaisten ostajien kiinteistökauppoja halutaan tarkempaan syyniin

EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistökauppoja tulisi arvioida tarkemmin Suomessa myös kansallisen turvallisuuden näkökulmasta, esittää puolustusministeriön asettama työryhmä mietinnössään.

Työryhmä esittää esimerkiksi, että puolustusministeriölle lisättäisiin oikeus selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä, mikäli ostajana olisi valtiollinen toimija ja kansallinen turvallisuus voisi vaarantua kiinteistön sijainnin vuoksi.

Kiinteistöhankintojen lupien edellytykseksi esitetään, ettei hankinta saa uhata kansallista turvallisuutta. Puolustusministeriölle annettaisiin myös valtuudet antaa tarvittaessa kielteinen päätös kiinteistöluvalle.

Työryhmä ehdottaa lisäksi puolustusministeriölle laajempia tiedonsaantioikeuksia aiheen suhteen. Lakimuutosten ehdotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka