Muut hengitystieinfektiot vähenivät koronaviruspandemian aikana viime vuonna – puutiaisaivotulehdusten määrä taas nousi roimasti

Koronaviruspandemia vähensi muiden hengitystieinfektioiden esiintymistä viime vuonna, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisterin tiedoista.

THL:n mukaan esimerkiksi influenssakaudella ei Suomessa ollut influenssaepidemiaa, vaan tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin vain yksittäisiä influenssalöydöksiä. Myös laboratoriovarmistettuja keuhkoklamydia- ja mykoplasmatapauksia todettiin huomattavasti aiempaa vähemmän.

– Koronapandemian aikana hengitystieinfektioiden diagnostiikka oli keskittynyt pääosin koronavirukseen. On siis mahdollista, että muita hengitystieinfektioita on jäänyt sen vuoksi todentamatta. Lisäksi koronapandemiaan liittyvät suositukset ja rajoitukset ovat ehkäisseet myös muiden hengitystieinfektioiden leviämistä, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.

Puutiaisaivotulehduksia 60 enemmän kuin edellisvuonna

Myös tavallisimpia suolistoinfektioita aiheuttavia bakteereja todettiin aiempia vuosia vähemmän.

– Kaikkien viime vuonna todettujen suolistoinfektioiden alkuperämaa ei ole tiedossa, mutta on todennäköistä, että koronapandemiaan liittyvät matkustusrajoitukset vähensivät ulkomailta peräisin olevien suolistoinfektioiden määrää, Hannila-Handelberg kertoo.

Puutiaisaivotulehdusten määrä taas lisääntyi selvästi edellisestä vuodesta. Niiden määrä on ollut nousussa vuodesta 2019 lähtien. Viime vuonna tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 151 tapausta, kun vuonna 2020 tapauksia oli 91.

Lääkärit ja laboratoriot ilmoittavat tartuntatautilöydöksistä THL:n ylläpitämään tartuntatautirekisteriin. Viime vuonna ilmoituksia tehtiin yhteensä yli 579 000, joista koronaan liittyviä oli lähes 425 000.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka