Oikeuden mukaan molemmat Vantaan vankilan sellimurhasta syytetyt tekivät väkivaltaa uhrille – heidät määrättiin mielentilatutkimukseen ja vaarallisuusarvioon

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi välituomiolla Vantaan vankilassa tapahtuneesta henkirikoksesta syytetyt mielentilatutkimukseen ja vaarallisuusarvioon. 19- ja 23-vuotiaita miehiä syytetään murhasta yhdessä vankilan matkaselleistä tammikuun lopulla.

Käräjäoikeus katsoo molempien miesten kohdistaneen väkivaltaa uhriin ja menetelleen syytekohdissa kuvatulla tavalla. Tekojen törkeyteen ja rikosnimikkeisiin otetaan kantaa vasta lopullisessa tuomiossa.

Oikeuden mukaan syytettyjen mielentilan tutkiminen on perusteltua rikosten vakavuuden takia. Molemmat miehet ovat oikeuden mukaan suostuneet mielentilatutkimukseen ja he ovat edelleen vangittuina.

Vasta tutkimusten valmistuttua oikeus antaa asiassa varsinaisen tuomion, jossa se ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja mahdollisiin rangaistuksiin. Syyntakeettomiksi todetut päätyvät yleensä tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Vaarallisuusarvion teettämistä vaativat syyttäjät. He hakevat miehille ensisijaisesti elinkautista vankeutta murhasta. Jos oikeus ei katso tekoa murhaksi, syyttäjät vaativat kummallekin miehelle taposta, törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä raiskauksesta yhdistelmärangaistusta, jossa 14–15 vuoden ehdotonta vankeutta seuraisi vuoden valvonta-aika. Yksi yhdistelmärangaistuksen ehdoista on, että tuomittu on todettu vaarallisuusarviossa erittäin vaaralliseksi muiden hengelle, terveydelle tai vapaudelle.

Syyttäjät ovat perustelleet mielentilatutkimuksen ja vaarallisuusarvion teettämistä teon poikkeuksellisella luonteella. Aluesyyttäjä Emilia Ilander-Raulahti sanoi loppulausunnossaan oikeudelle, että henkirikos oli murhaksikin poikkeuksellisen raaka ja julma.

23-vuotias kiistää osallisuutensa uhrin kuolemaan

Vaikka rangaistuksia ei vielä langetettu, välituomiossa käräjäoikeus otti jo kantaa siihen, mitä sellissä tapahtui, sekä syytettyjen osallisuuteen tekoihin.

19-vuotias on oikeudenkäynnissä ottanut henkirikoksen yksin kontolleen. Hän on myöntänyt tehneensä uhrille ensin monenlaista väkivaltaa ja sen jälkeen laittaneensa muovipussin uhrin päähän sekä kuristaneensa tätä narulla. Näin hän katsoo syyllistyneensä tappoon.

Syyttäjien mukaan 23-vuotiaan syytetyn uhkaava käytös käräjäoikeudessa on vaikuttanut siihen, että 19-vuotias sanoo olevansa yksin vastuussa uhrin kuolemasta. Käsittelyn ensimmäinen päivä jouduttiin viime kuussa keskeyttämään hetkeksi, kun vanhempi syytetty nousi paikaltaan ja vaikutti yrittävän hyökätä jonkun kimppuun. Poliisi on arvellut, että miehen vihan kohteena oli kanssasyytetty.

23-vuotias on kiistänyt täysin osallisuutensa uhrin kuolemaan. Hän on myöntänyt osan väkivallasta ja katsoo syyllistyneensä törkeään pahoinpitelyyn.

Molemmilla syytetyillä aiempaa väkivaltarikoshistoriaa

Kumpikin syytetyistä on viime vuonna tuomittu henkirikoksen yrityksistä vankeuteen Helsingin käräjäoikeudessa.

23-vuotias tuomittiin muun muassa murhan yrityksestä kymmenen ja puolen vuoden vankeuteen. Oikeuden mukaan mies puukotti uhria useita kertoja sekä ampui aseella tätä kohti. Käräjätuomiosta on valitettu hovioikeuteen, joten se ei ole lainvoimainen.

19-vuotias tuomittiin isänsä tapon yrityksestä kolmen ja puolen vuoden vankeuteen. Hän iski isäänsä kerran veitsellä selkään. Tuomio on lainvoimainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka