Monen jäätelökioskin liepeillä käydään kesäisin kuumia väittelyitä siitä, mikä on oikea tapa syödä jäätelöä. Kuuluuko kylmää herkkua nuolla vai purra?
Nyt kiistaan on saatu tilastotieteellinen vastaus, sillä R-kioski teetätti aiheesta kyselyn SynoIntillä. Väestöä demografisesti edustavaan kyselyyn vastasi yli 1000 ihmistä.
Tulos oli sikäli yllättävä, että vastaus ei ollutkaan mustavalkoinen. Kyselyn perusteella 56 prosenttia suomalaisista sekä nuolee että puree jäätelöä.
Lähes kolmannes, 31 prosenttia, on sitä mieltä, että jäätelöä kuuluu vain nuolla. Purijoiksi ilmoittautui 13 prosenttia vastaajista.
R-kioskin valikoimapäällikkö Suvi Harjapää kertoo tiedotteessa, että vastaukset vaihtelivat myös iän ja kotiseudun mukaan.
– Kyselystämme selvisi, että mitä enemmän ikää karttuu, sitä todennäköisemmin henkilö sekä puree että nuolee jäätelöä. Nuorten keskuudessa on yleisempää suosia vain yhtä tapaa, ja esimerkiksi joka viides 18–22-vuotias vain puree jäätelöä, Harjapää sanoo.
Suomen ahkerimmat nuolijat löytyvät Länsi-Suomesta. Jäätelön purijoihin törmää taas todennäköisimmin Etelä-Suomessa. Yhdistelmämenetelmä puolestaan on kaikkein suosituin Pohjois-Suomessa.
Sukupuolella sen sijaan ei juuri ollut vaikutusta jäätelönsyöntitapaan.
R-kioskin teettämä kysely toteutettiin verkkopaneelina alkuvuodesta 2022.