Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Paavi Franciscus: Venäjän hyökkäys Ukrainaan saattoi olla provokaation seurausta

Paavi Franciscus on hiljan esittänyt tuoreimpia näkemyksiään Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa.

Jesuiittamedia Civilta Cattolica julkaisi tiistaina haastattelun, jossa Paavi ylistää Ukrainan käymää puolustustaistelua ja kutsuu Venäjän joukkojen toimia julmiksi, raa'aksi ja raivoisiksi.

– On totta, että venäläiset ajattelivat sodan päättyvän viikossa. He laskivat kuitenkin väärin. He kohtasivat rohkean kansan, kansan joka kamppailee selviytymisestä.

Samalla Paavi sanoi, ettei tilanne kuitenkaan ole mustavalkoinen, ja pohdiskeli sodan taustalla kenties olleen jonkinlaista provokaatiota.

Hän muisteli haastattelussa sodan alkamisen kynnyksellä käymäänsä keskustelua, jossa häntä varoitettiin siitä, kuinka "Nato haukkuu Venäjän porteilla" sotaan johtavalla tavalla. Paavi ei kertonut varoittajan henkilöllisyyttä, mutta hänen sanoin tämä oli "vähäpuheinen mutta viisas valtionpäämies".

– He eivät ymmärrä, että Venäjä on imperialistinen eikä voi päästää ulkovaltoja lähelleen, varoittaja oli jatkanut.

– Emme näe koko näytelmää, joka vaikuttaa taustalla tässä sodassa, joka oli kenties jotenkin provosoitu tai sitä ei ennaltaehkäisty, Paavi sanoi itse.

Hän kuitenkin kiisti olevansa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannattaja.

– Olisi yksinkertaista ja väärin sanoa sellaista.

Haastattelusta uutisoi muunmuassa Reuters ja The Guardian.