Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Yhä useammalla koulutiensä aloittavalla on oma puhelin – 7-vuotiaista käytännössä kaikilla

Nykyään käytännössä 100 prosentilla 7-vuotiaista on oma puhelin ja 87 prosentilla 5–6-vuotiaista, ilmenee DNA:n teettämästä tutkimuksesta. Vuonna 2021 kuudella kymmenestä 5–6-vuotiaasta oli DNA:n koululaisille suunnatun tutkimuksen mukaan oma puhelin, kun vuonna 2015 alle kolmasosalla 6-vuotiaista oli käytössään puhelin.

Puhelimen omistaminen on yleistynyt tässä ikäryhmässä vauhdikkaasti viime vuosina. DNA Kaupan toimitusjohtajan Sami Aavikon mukaan ekaluokkalaisen puhelimen hankintaan hyvä ajankohta on kesä, jolloin sen käytön ehtii opetella rauhassa ennen lukuvuoden alkua.

– Sukupolvet, jotka nyt hankkivat puhelimia lapsilleen, ovat itse eläneet mobiilin parissa nuoresta alkaen. He ovat sujut laitteiden kanssa omassa arjessaan, joten heille on luontevaa hankkia pienillekin lapsille omia puhelimia, Aavikko pohtii tiedotteessa. Kyselytutkimuksen mukaan lapsen oman puhelimen koetaan myös parantavan turvallisuutta ja helpottavan yhteydenpitoa, Aavikko kertoo tiedotteessa.

Tänä vuonna DNA:n tutkimuksessa päästiin ensimmäistä kertaa täyteen sataan prosenttiin 7-vuotiaiden kohdalla. 8-vuotiailla ja sitä vanhemmilla lapsilla puhelimen omistamisen prosenttiosuus on hiponut sataa ensimmäisistä toteutetuista kyselyistä, eli vuodesta 2014 alkaen.

Puhelimen toimintojen harjoittelua vanhemman kanssa ei Aavikon mukaan kannata viivyttää "samaan syssyyn" koulujen alun kanssa, kun uutta omaksuttavaa on muutenkin paljon.

– Samalla on hyvä sopia puhelimen käyttöön liittyvistä pelisäännöistä: esimerkiksi milloin ja mihin puhelinta käytetään sekä millaisia sovelluksia siihen ladataan.

Lapsen ensipuhelimeksi voi hankkia myös kellopuhelimen. Ranteessa mukana kulkevan laitteen unohtaminen ja hukkaaminen on hankalampaa kuin älylaitteen. Lapsi myös kuulee kellopuhelimen hälytyksen varmemmin kuin puhelimen, eli vanhempi voi luottaa saavansa lapsen langan päähän tarvittaessa.

DNA:n ja Nepan yhteinen koululaistutkimus toteutettiin online-paneelissa 10.–18.2. 2022. Tutkimukseen vastasi tuhat 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa. Vuosittain tehtävässä tutkimuksessa selvitetään, miten suomalaiset lapset ja nuoret käyttävät puhelinta sekä mitkä tekijät vaikuttavat sen hankintaan ja käyttöön.