Palvelualojen työnantajien Paltan neuvottelujohtaja Anu Sajavaara on vahvoilla seuraavaksi valtakunnansovittelijaksi, kertoo Yle. Ylen tietojen mukaan Sajavaara kelpaa sekä työnantaja- että palkansaajapuolelle.
Myös STT:n tieto on, että Sajavaaralla on molempien puolten tuki takanaan.
Valtakunnansovittelijan vaihtuminen varmistui, kun nykyinen valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jätti hakematta jatkokautta. Piekkala on saanut osakseen kovaa arvostelua erityisesti palkansaajapuolelta.
Uuden valtakunnansovittelijan nimittää valtioneuvosto työministeri Tuula Haataisen (sd.) esityksestä, mutta käytännössä työnantaja- ja työntekijäpuoli valitsevat vuorotellen ehdokkaansa sovittelijaksi.
Sajavaara on aiemmin työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitossa sekä Liikenne- ja erityisalojen työnantajaliitossa.
Virkaa on hakenut myös Paltan varatoimitusjohtajana aiemmin toiminut Harri Hietala, joka oli loppusuoralla jo Piekkalaa valittaessa.