Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Venäjä teki kyseenalaisen ennätyksen ammuttujen ohjusten määrässä – maan esitystä Ukrainassa käytävässä ilmasodassa kuvataan nöyryyttäväksi

Venäjä on ampunut enemmän ohjuksia Ukrainan sodan aikana kuin mikään toinen maa missään konfliktissa sitten toisen maailmansodan. Venäjä on Ukrainan maaperälle ainakin 2 275 ohjusta. Kyseenalaisesta ennätyksestä uutisoinut yhdysvaltalainen Newsweek-lehti kirjoittaa, ettei ohjussade ole kuitenkaan maksanut itseään takaisin Moskovalle. Nimettömän puolustuslähteen mukaan vain noin 40 prosenttia ammutuista ohjuksista on osunut maaliinsa.

Venäjä ei ole paljastanut käyttämiensä ohjusten tarkkoja hintoja, mutta esimerkiksi yhdysvaltalainen Tomahawk-risteilyohjus maksaa noin miljoona dollaria kappaleelta.

Lehden haltuunsa saaman datan ja asiantuntijoiden arvioiden mukaan myös Venäjän ilmasota Ukrainaa vastaan on sujunut suorastaan nöyryyttävästi. Ukraina väittää ampuneensa sodan aikana alas ainakin 200 venäläistä lentokonetta. Venäjän ilmavoimien arvioidaan olevan ainakin 15 kertaa suuremmat kuin Ukrainalla.

Venäjä vastasi Ukrainan ilmoitukseen 200 tuhotusta lentokoneesta omalla väitteellään, jonka mukaan se olisi tuhonnut 165 Ukrainan ilmavoimien hävittäjää. Newsweekin mukaan luku on lähes kolme kertaa suurempi kuin Ukrainan lentokelpoisen hävittäjäkaluston määrä.

– Venäjän ilmavoimat eivät vieläkään osoita merkkejä siitä, että ne yrittäisivät saavuttaa ilmaherruutta Ukrainassa, eläköitynyt brittiläinen ilmamarsalkka Edward Stringer sanoo lehdelle.

Vertailukohtana käytetään Yhdysvaltojen johtaman koalition toimintaa Persianlahden sodassa. Tuolloin Yhdysvaltain ilmavoimat tuhosivat järjestelmällisesti Irakin ilmavalvonta- ja viestintäjärjestelmät, ampuivat alas vastustajan hävittäjät, tuhosivat lentokentät ja lamauttivat ilmatorjunnan ennen maahyökkäyksen alkamista. Tämän jälkeen koalitio pystyi toimimaan Irakin ilmatilassa käytännössä ilman minkäänlaista vastustusta.

Venäjä ei sen sijaan ole osoittanut samanlaista kykyä missään vaiheessa hyökkäystään Ukrainaan. Ensimmäisten 48 tunnin aikana se kyllä pyrki iskemään suunnitellusti ohjuksin ja ilma-asein Ukrainan ilmatorjunnan kannalta tärkeisiin kohteisiin, mutta epäonnistui ilmatorjunnan lamauttamisessa.

Sen jälkeen Ukrainan ilmatorjuntakyvyn uhkaamana Venäjän hävittäjät ja pommikoneet ovat lentäneet vähemmän ja vähemmän omien etulinjojensa yli iskiessään Ukrainaan. Pääosa pommituksista ja ohjusiskuista on tehty sen hallussa olevasta ilmatilasta. Vain 10 prosenttia Venäjän lentotoiminnasta on Newsweekin mukaan tapahtunut Ukrainan hallitseman maa-alueen yläpuolella.