Newyorkilaiskirjailija Colson Whitehead ponnahti lukevan yleisön tietoisuuteen viimeistään siinä vaiheessa, kun Barack Obaman ja Oprah Winfreyn kaltaiset julkisuuden henkilöt alkoivat kilvan hehkuttaa hänen teoksiaan. Whiteheadin edelliset romaanit, Pulitzerin voittaneet Maanalainen rautatie (2016, suom. 2021) ja Nickelin pojat (2019, suom. 2020) ovat rajuja kertomuksia, jotka ovat saaneet innoituksensa Yhdysvaltain rotusorron synkästä historiasta ja perustuvat osin tositapahtumiin. Ei siis ihme, että ne ovat keränneet kiitosta lukuisilta yhteiskunnallisilta vaikuttajilta.
Whitehead ei kuitenkaan usko, että nykyaikana voi vaikuttaa yhteiskuntaan kirjoittamalla romaaneja.
– Ei ketään kiinnosta. Ihmiset, jotka säätävät lakeja, eivät lue romaaneja, Whitehead sanoo STT:lle Helsingin-vierailullaan.
Mies viittaa 1850-luvulla julkaistuun Harriet Beecher Stowen orjuutta käsittelevään Setä Tuomon tupaan, jonka on katsottu vaikuttaneen jopa sisällissodan syttymiseen.
– Sen kautta pohjoisessa asuvat ihmiset saivat tietoa etelässä tapahtuvasta orjien hyväksikäytöstä. Kirja vaikutti aidosti ihmisten ajatteluun ja auttoi orjuuden lakkauttamisessa.
Toisena esimerkkinä hän nostaa Upton Sinclairin Chikago – nykyajan romaanin (1906), joka kuvasi teurastamon oloja. Kirjan myötä Yhdysvaltain kongressi mullisti elintarviketeollisuuden sääntelyn. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.
– Nykyaikana romaanit eivät ole kovin keskeinen osa kulttuuriamme, Whitehead toteaa.
Rankoista aiheista kirjoittaminen vaatii palautumista
Nickelin pojat herätti julkaisunsa aikaan Yhdysvalloissa paljon keskustelua lasten ja mustien oikeuksista. Romaani käsitteli 1960-luvulla Floridassa toiminutta koulukotia, jonka raakalaismaiset tapahtumat ovat alkaneet paljastua kunnolla vasta 2020-luvulla. Kirjan aiheuttaman huomion ajateltiin johtavan muutoksiin nykylainsäädännössä, jota pidetään edelleen puutteellisena lasten oikeuksien näkökulmasta.
– Kolme vuotta myöhemmin voimme todeta, että mikään ei ole muuttunut, White sanoo.
Rankoista aiheista kirjoittaminen ei ole aina helppoa. Whitehead kertoo olleensa hyvin masentunut viimeisten viikkojen aikana Nickelin poikia kirjoittaessaan.
– Olisin voinut tehdä vielä lisää taustatutkimusta, mutta minulla ei ollut siihen henkisiä voimia. Olin laittanut nämä pojat traagiselle matkalle kaksi vuotta aiemmin. Palautettuani käsikirjoituksen grillasin ja pelasin videopelejä kuusi viikkoa päästäkseni yli siitä, hän kertoo.
Harlem Shuffle syntyi halusta tehdä jotain hauskaa
52-vuotias kirjailija sanoo, ettei Pulitzer-menestys ole tuonut paineita kirjoittamisen suhteen. Whiteheadin mukaan hän kirjoittaa vain itselleen, tyydyttääkseen omaa kunnianhimoaan.
– Jotkut voisivat sanoa, että edellisten kirjojeni jälkeen minun ei olisi pitänyt kirjoittaa rikostarinaa. Mutta elämä on lyhyt. Uskon, että kannattaa tehdä, mitä haluaa, mies sanoo.
Idea rikosromaanista syntyi, kun Whitehead alkoi pohtia, miten hauskaa hänen rakastamiensa rikoselokuvien tekijöillä on mahtanut olla. Niin hän päätti kirjoittaa Harlem Shufflen, pääasiassa 1960-luvulle sijoittuvan rikostarinan, joka edellisistä teoksista poiketen on lämmin, sympaattinen ja hauska. Romaani ilmestyi suomeksi tammikuussa.
Whiteheadille oli tärkeää luoda kirjaa varten mahdollisimman elävä ja uskottava kuvaus tuon ajan Harlemista. Sitä varten hän teki laajan taustatyön ja luki esimerkiksi paljon aikakauden sanomalehtiä.
– New York Timesissa saattoi olla yhdellä sivulla juttu Robert Wagnerista pyrkimässä toiselle kaudelle pormestarivaalissa ja toisella huonekaluliikkeen mainos. Saatoin varastaa molemmista yksityiskohtia ja aikalaiskieltä, Whitehead selittää.
Harlem Shufflen päähenkilö Ray Carney on huonekalukauppias, joka on yhtäältä arvostettu yhteiskunnan jäsen ja perheenisä, mutta jota alamaailma vetää puoleensa. Hän myy varastettua tavaraa ja sotkeutuu yhä syvemmälle lain väärälle puolelle, kun kirjan tarina etenee kohti suurta ryöstöä.
– Romaanin psykologisena lähtökohtana minua puhutteli hänen jakautunut luonteensa. Toisaalta hän haluaa vain kivan asunnon vaimolleen ja lapsilleen, mutta takaraivossa kuiskuttaa ääni, joka kehottaa tekemään rikoksia, Whitehead selittää.
Kirjoittaakseen rikoksista on tunnettava rikolliset
Rayn ympärille kerääntyviä New Yorkin alamaailman hahmoja kuvatakseen Whitehead luki paljon rikollisten elämäkertoja.
– Muistelmat olivat hyvä lähde ymmärtää, miten rikolliset puhuivat ja miten he näkivät maailman.
Taustatyö johti myös hämmentävien Google-hakujen maailmaan. Tapahtumien yksityiskohtaisia kuvauksia varten Whitehead selvitti muun muassa, kauanko kestää, ennen kuin happo liuottaa ruumiin ja mitä luodinreiät tekevät ihmiselle.
– Hakuhistoriani on melkoinen sotku. Päädyin sivustoille, joilla oli pitkiä keskusteluja esimerkiksi siitä, kauanko kestää, että ihminen vuotaa kuiviin. Monet ihmiset ottavat nämä asiat hyvin vakavasti, Whitehead sanoo.
Rikostarinaa määrittävämpi tekijä romaanissa on kuitenkin itse Harlem, jonka tunnelmaa, katuja, baareja ja hahmoja on kuvattu yksityiskohtaisesti. Lopulta Rayn hahmo vetosi Whiteheadiin niin vahvasti, että hän alkoi kirjoittaa tarinalle jatkoa välittömästi Harlem Shufflen valmistuttua.
Seuraavassa kirjassa Rayn tarina jatkuu 1970-luvulla. Sitä varten on kaivettu esiin jälleen aivan uusi maailma ja aikakausi.