Venäjän presidentti Vladimir Putin on henkilökohtaisesti osallistunut sotatoimien johtamiseen Ukrainassa niin läheisesti, että hän tekee hyvin yksityiskohtaisia operationaalisia ja taktisia päätöksiä, sanovat läntiset sotilaslähteet. Asiasta uutisoi brittilehti The Guardian.
Venäjän presidentti päättää lähteiden mukaan joukkojen liikkeistä varsinkin Donbassin alueella, jossa venäläisjoukot kärsivät viime viikolla valtavia tappioita yrittäessään ylittää strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevaa jokea.
Sotilaslähteet arvioivat Putinin työskentelevän läheisesti Venäjän asevoimien komentajan kenraali Valeri Gerasimovin kanssa, huolimatta ukrainalaisväitteistä joiden mukaan Gerasimov olisi joutunut hyllytetyksi.
– Arvioimme Putinin ja Gerasimovin olevan mukana taktisessa päätöksenteossa tasolla, jonka normaalisti hoitaisi eversti tai prikaatikenraali, lähteet sanoivat The Guardianille.
Venäläiset kärsivät viime viikolla yhden sodan pahimmista yksittäisistä tappioistaan yrittäessään ylittää Donets-jokea. Raskaan tykkitulen alle jäänyt hyökkäyskolonna menetti arvioiden mukaan noin 70 panssaroitua ajoneuvoa ja kokonaisen pataljoonan kaluston. Arvioit kaatuneista liikkuvat sadoissa.