THL:ltä rauhoittava viesti: Suomessa ei viitteitä lasten maksatulehdusten yleistymisestä

Suomessa ei ole havaittu viitteitä lasten akuuttien maksatulehdusten yleistymisestä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tapauksia on muualla Euroopassa ja maailmalla havaittu toukokuun alkuun mennessä useita satoja.

Britanniassa on loppuvuoden jälkeen varmistettu lapsilla yhteensä 163 maksatulehdus- eli hepatiittitapausta. Euroopan talousalueen maissa on todettu samaan aikaan noin sata tapausta.

Naapurimaa Ruotsissa tapauksia oli tiistaihin mennessä raportoitu yhdeksän.

Suomen tilannetta on selvitetty terveydenhuollon rekistereistä ja kysymällä suoraan lastentautien erikoissairaanhoidon yksiköistä, kertoo ylilääkäri Emmi Sarvikivi.

– Ei ole mitään signaaleja, että näitä tulehduksia olisi meillä mitenkään poikkeavan paljon.

Suomessa tapauksia tulee normaalistikin esiin muutamia vuodessa.

Voi johtaa jopa maksansiirtoon

Kaikki sairastuneet ovat olleet alle 16-vuotiaita, useimmat 2–5-vuotiaita. Vain muutamissa tapauksissa sairastuneella on ollut yhteys toiseen sairastuneeseen.

Sairastuneiden yleisimpiä oireita ovat olleet ihon kellastuminen, oksentelu, ulosteiden muuttuminen vaaleiksi, ripuli, pahoinvointi ja väsymys. Osalla lapsista oli sairastumista edeltävien viikkojen aikana ollut vatsakipua, oksentelua ja ripulia. Osa sairastuneista on tarvinnut sairaalahoitoa.

Sarvikiven mukaan valtaosa sairastuneista paranee itsekseen. Pienellä osalla maksatulehdus on tuhonnut maksan ja on tarvittu maksansiirto.

Maksatulehdusten todennäköisimpänä aiheuttajana pidetään adenovirusinfektioita. Esimerkiksi yhteyttä koronavirusinfektioon tai koronarokotteeseen ei ole havaittu.

THL kertoo seuraavansa tilannetta Suomessa ja muualla maailmassa yhdessä paikallisten ja kansainvälisten terveysviranomaisten kanssa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka