Postin oikaistu liiketulos tammi-maaliskuussa heikkeni 6,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 14,8 miljoonasta. Liikevaihto kasvoi 1,8 prosenttia vastaavassa ajassa.
Ukrainan sodalla ei ole suoraa vaikutusta Postin taloudelliseen asemaan. Postilla ei ole toimintaa tai investointeja Venäjällä, Ukrainassa tai Valko-Venäjällä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa Postiin markkinatilanteen ja toimintaympäristön kautta, kerrotaan tulostiedotteessa.
Sota Ukrainassa on nostanut energian hintoja ja kiihdyttänyt inflaatiota entisestään. Lisäksi sota vaikuttaa kuluttajiin, jotka ovat vähentäneet tavaroiden hankkimista, mikä on laskenut pakettivolyymeja. Kustannuksia on kasvattanut myös koronan aiheuttamat sijaistustarpeet. Osoitteellisten kirjeiden määrä Suomessa jatkoi myös laskuaan.
Postin näkymät tälle vuodelle pysyvät yhtiön mukaan ennallaan.
– Mahdollinen inflaation jatkuminen ja korkojen nousu saattavat vaikuttaa kuluttajakysyntään. Muutokset kuluttajakysynnässä vaikuttavat Postin liiketoimintaan, jolla saattaa olla vaikutusta yhtiön tulokseen, tiedotteessa todetaan.