Tutkimus: THL viesti suoremmin kansalle koronasta, Ruotsissa painotettiin enemmän kansanterveyden asiantuntijoiden auktoriteettia

Koronaviruksesta viestiessään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) puhutteli kansaa suoremmin kuin Ruotsin kansanterveysvirasto, selviää Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Suoraan kansalaisille puhuminen johti tutkimuksen mukaan paremmin myös suoriin neuvoihin.

Tutkimuksessa vertailtiin, miten Suomen ja Ruotsin kansanterveysviranomaiset viestivät koronasta pandemian ensimmäisenä vuotena.

Tutkimuksen mukaan Ruotsin kansanterveysviraston Folkhälsomyndighetenin viestintä perustui vahvemmin kansanterveyden asiantuntijoiden auktoriteettiin.

Tutkimusjohtaja Matilda Hellman Helsingin yliopistosta kertoo STT:lle, että Ruotsin kansanterveysvirasto halusi viestinnällään korostaa viranomaisten tietävän mitä he tekevät jo pandemian alkuvaiheessa.

– Tämä on mielenkiintoista, koska pandemia ei ollut vielä siinä vaiheessa, että Pohjoismaissa olisi edes ollut tapahtumia. Ruotsin viranomaiset olivat päättäneet etukäteen, miten asiat hoidetaan, Hellman sanoo.

Suomessa THL sen sijaan myönsi pandemian alkuvaiheessa enemmän omaa tietämättömyyttään koronaviruksesta ja kertoi kansalle seuraavansa tapahtumien kulkua.

– THL viestitti alussa, että seurataan tilannetta ja tutustutaan tähän ilmiöön. Miten virus käyttäytyy ja mitä se tarkoittaa meille. Ei viestitetty etukäteen, että tiedetään, miten tämä tulee menemään, Hellman kertoo.

"THL:n rooli sallii suoremman puhuttelun"

Hellmanin mukaan Ruotsin koronaviestintä rakensi enemmän kansanterveyden auktoriteettia ja puhutteli vähemmän suoraan kansalaisia. THL:n viestinnässä sosiaaliset seikat puolestaan painottuivat enemmän.

Hellmanin mukaan erot viestinnästä johtuivat maiden kansanterveysvirastojen eroista sekä muun muassa kulttuurisista ja poliittisista tekijöistä.

Ruotsin kansanterveysviraston Folkhälsomyndighetenin yhteiskunnallinen rooli on erilainen kuin THL:n. THL:n rooli sallii Hellmanin mukaan suoremman kansalaisten puhuttelun, kun taas Ruotsin kansanterveysvirasto on enemmänkin koordinoiva taho, jonka tehtävänä on kertoa, miten eri viranomaiset tekevät yhteistyötä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka