Luonto toipuu Kyprosta jakavalla puskurivyöhykkeellä – "Tämä on kuin astuisi ajassa taaksepäin"

Pitkään hylättynä olleessa kylässä kahden Kyproksen välissä majailee uhanalaisia muflonilampaita. Majesteettinen lammas on yksi monista lajeista, jotka menestyvät ei-kenenkään-maalla Välimeren saarella.

YK:n hallinnoima, vihreänä linjana tunnettu puskurivyöhyke on 180 kilometrin pituinen ja kahdeksan kilometrin levyinen, ja se kattaa noin kolme prosenttia saaren pinta-alasta. Saari on ollut jakautunut vuodesta 1974, jolloin Turkin joukot miehittivät saaren pohjoisosan Kreikan sotilasjuntan tukeman vallankaappauksen jälkeen. Pohjois-Kyproksen itsenäisyyttä ei ole tunnustanut mikään muu maa kuin Turkki.

Luonto ei politiikkaa mieti.

– Ilman ihmisten vaikutusta villieläimet ja kasvit ovat nousseet kukoistukseen, sanoo Salih Gucel, Pohjois-Kyproksella sijaitsevan Lähi-idän yliopiston ympäristötieteiden instituutin johtaja kulkiessaan linjalla sijaitsevassa, hylätyssä Varishan kylässä.

– Tämä on kuin astuisi ajassa taaksepäin siihen, mitä isovanhempamme olisivat nähneet sata vuotta sitten.

"Kuollut vyöhyke" on kaikkea muuta kuin kuollut

Monet kutsuvat vihreää linjaa "kuolleeksi vyöhykkeeksi", jonka luotien vaurioittamat rakennukset murenevat tomuksi traagisena muistutuksena jäätyneestä konfliktista.

Alueelle saavat kulkea maanviljelijät, joilla on lupa. YK:n rauhanturvaajat valvovat alueita ja sotilaita sekä tarkkailevat salakuljettajia tai rajan yli pyrkiviä siirtolaisia.

Tyhjä alue ei kuitenkaan ole: Nikosian yliopiston ekologi Iris Charalambidou sanoo linjan olevan turvapaikka harvinaisille kasveille ja eläimille sekä ekologinen käytävä, joka yhdistää saaren muutoin pirstaloituneita elinympäristöjä. Hän sanoo alueen lajien pystyvän pakoilemaan intensiivistä ihmistoimintaa. Esimerkiksi muflonilampaita on pelkästään Varishan alueella 200–300, mikä on kymmenesosa arvioidusta 3 000 lampaan populaatiosta.

– Näillä alueilla luonnon monimuotoisuus kukoistaa, hän kuvailee.

– Kun ydinpopulaatiot kasvavat, ne leviävät myös muille alueille.

Ihmisten hiljettyä luonto saa tilaisuuden

Muflonikaksikko seuraa harvinaisia ihmisvierailijoita epäilevän näköisinä ja kääntyy pois ennen kuin argentiinalaisten YK-rauhanturvaajien saattamat asiantuntija pääsevät lähelle. Aiemmin sukupuuton partaalle metsästetty mufloni ei ole ainoa laji, joka menestyy vihreällä linjalla.

Charalambidoun mukaan linjaa pitävät kotinaan monet uhanalaiset kasvit, kuten orkideat, sekä harvinaiset matelijat ja vaarantuneet nisäkkäät. Asiantuntijoiden mielestä tämä on osoitus siitä, että vaikeuksiin ajettu ympäristö pystyy toipumaan, jos sille annetaan mahdollisuus.

– Kun ihmistoiminta ei tietyllä alueella ole niin intensiivistä, luonnon nähdään toipuvan, Charalambidou huomauttaa.

Salih Gucel on samaa mieltä.

– Puskurivyöhykkeen ulkopuolella on käytetty kasvimyrkkyjä, ja orkideoja poimitaan tai niiden sipulit kaivetaan ylös.

Yhteinen luonto yhdistää yhteisöjä

Vaikka maiden poliittiset johtajat kiistelevät edelleen, saaren jaettu luonto on auttanut luomaan yhteistyön henkeä osapuolten välille. Kyproksen rauhanturvajoukkojen tiedottaja Aleem Siddique sanoo, että erittäin vaikeasta poliittisesta tilanteesta rauhan eteen voidaan tehdä paljon töitä ruohonjuuritasolla.

Yksi esimerkki on YK:n tukema projekti, jossa on kartoitettu monimuotoisuuden kannalta keskeisiä alueita vihreän linjan sisällä. Työ on tuonut yhteen tutkijoita kummaltakin puolelta saarta. Gucelin ja Charalambidoun mukaan tutkijayhteisöillä on yhteiset intressit ja tavoitteet.

Monilla saaren asukkailla on vain vähän tekemistä toisella puolella asuvien ihmisten kanssa. YK:n Siddique uskoo, että mitä enemmän yhteisöt saadaan tekemään yhteistyötä, sitä enemmän voi syntyä yhteisymmärrystä jaetuista huolenaiheista, mikä hyödyttää sekä ympäristöä että rauhanprosessia.

Jakautuneisuuden historiaa ei Kyproksella voi olla huomaamatta. Varishan kylän kukkuloilla sotilaat pitävät toisiaan silmällä, kun alhaalla laaksossa Gucel ja Charalambidou seuraavat muflonilampaiden jälkiä.

– Ympäristön parissa työskentelevät ihmiset suhtautuvat asiaan yleensä niin intohimoisesti, että kun he kohtaavat, he puhuvat siitä eivätkä vaivaudu puhumaan muusta. Se yhdistää ihmisiä, Charalambidou sanoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka