IS: Alaikäistä puukotettiin Inkoossa torstai-iltana

Uudellamaalla Inkoon keskustassa tapahtui torstai-iltana välikohtaus, jossa puukotettiin alaikäistä, uutisoi Ilta-Sanomat perjantai-iltana.

IS:n tietojen mukaan alle 16-vuotiasta nuorta olisi puukotettu noin kymmenen aikaan illalla.

Komisario Petri Lillvis Länsi-Uudenmaan poliisista vahvisti STT:lle myöhään perjantai-iltana, että tapahtumissa oli osallisena useita alaikäisiä. Hän ei ota kantaa osallisten tarkkoihin ikiin tai siihen, ovatko he alle 15-vuotiaita.

Puukotetulla nuorella ei ole Lillvisin mukaan hengenvaaraa. Hän ei osannut sanoa, oliko nuori sairaalahoidossa.

Epäillyt on Lillvisin mukaan saatu kiinni. Hänen mukaansa tutkintaa jatketaan kuulusteluilla. Poliisi tutkii tapahtumia törkeän ryöstön yrityksenä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka