Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Finnairin matkustajamäärissä rajua nousua maaliskuussa – suurin osa pakotteiden kolhaisemasta Aasian-liikenteestä jatkui rahdin tukemana

Koronapandemiasta kärsineen Finnairin matkustajamäärä yli seitsenkertaistui maaliskuussa viime vuoteen verrattuna, yhtiö kertoo.

Yhtiö kuljetti maaliskuussa vajaat 615 000 matkustajaa, kun vuotta aiemmin luku jäi noin 86 000 matkustajaan. Vuoden ensimmäisen neljänneksen matkustajamäärä lähes kuusinkertaistui puoleentoista miljoonaan matkaajaan.

Matkustajamäärät kasvoivat yli kolmanneksella myös tämän vuoden helmikuusta, vaikka luvut eivät olekaan vertailukelpoisia erimittaisten kuukausien vuoksi.

Yhtiön mukaan se pystyi jatkamaan suurinta osaa Aasian-lennoista aiempaa pidemmillä reiteillä vahvan rahtikysynnän tukemana. Yhtiön Aasian-liikenne koki kolauksen, kun Venäjä sulki ilmatilansa yhtiön koneilta osana Ukrainan sotaan liittyviä vastapakotteita. Ilmatilan sulku vaikutti vain vähän matkustajaliikenteeseen, jonka luvut olivat edelleen painuksissa koronapandemian vuoksi.

Yhtiö kuljetti rahtia ja postia maaliskuussa lähes 10 000 tonnia. Kasvua edellisvuoteen oli viidenneksen verran, mikä oli selvästi muuta alkuvuotta vähäisempää.

– Venäjän ilmatilan sulku ja sitä seuranneet reitti- ja vuoroperuutukset Aasian-liikenteessä näkyivät maaliskuun rahtiluvuissa erityisesti verrattuna helmikuuhun 2022, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Kilpailija Norwegian kertoo maaliskuun matkustajamäärissä vielä Finnairiakin suuremmasta kasvusta. Yhtiö kuljetti 940 000 matkustajaa, mikä on yli 13 kertaa enemmän kuin viime vuonna.

--

Korjattu klo 10.46 maininta Norwegianin matkustajamääristä.