Ranskassa presidentti Emmanuel Macron on mielipidekyselyjen perusteella yhä matkalla toiselle virkakaudelle. Tuoreimpien galluptulosten mukaan äärioikeiston Marine Le Pen on kuitenkin kaventanut istuvan presidentin etumatkaa muutamiin prosenttiyksiköihin.
Le Monde -lehden keskiviikkona julkistaman kyselyn mukaan Macron saisi ensi sunnuntain ensimmäisellä kierroksella 27 ja Le Pen 22 prosenttia äänistä. Toisella kierroksella prosenttiluvut olisivat Macronin hyväksi 54–46.
Aiemmin tällä viikolla julkaistussa Harris Interactiven kyselyssä ero Macronin hyväksi toisella kierroksella oli vain kolme prosenttiyksikköä 52–49.
Macronin kannatus nousi selvästi heti Ukrainan sodan alettua, mutta sen jälkeen asetelma on tasoittunut. Ranskan presidentinvaalien ratkaiseva toinen kierros järjestetään 24. huhtikuuta.