Poliisi epäilee Järvenpään Jampan lähiön ostoskeskuksen viime perjantaista tulipaloa tahallaan sytytetyksi.
Palon epäillään lähteneen kahden alle 15-vuotiaan lapsen tulitikkuleikeistä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi tiedotteessaan.
Mittavat omaisuusvahingot aiheuttanutta tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö.
– Tulipalo sai alkunsa rakennuksessa kiinni olleesta roskakatoksesta, josta se nopeasti levisi koko ostoskeskukseen, kertoo rikoskomisario Krista Vallila tiedotteessa.
– Kaikki ostoskeskuksessa sijaitsevat liikehuoneistot tuhoutuivat palossa käytännössä kokonaan. Palossa tuhoutui lisäksi yksi ajoneuvo ja palo levisi myös viereiseen seurakuntakotiin, Vallila jatkaa.
Vallilan mukaan poliisilla on käsitys epäiltyjen henkilöllisyydestä ja asian selvittelyä jatketaan heidän osaltaan moniviranomaisyhteistyössä.
Alle 15-vuotiaat eivät ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta hekin ovat korvausvelvollisia aiheuttamistaan vahingoista.
Itä-Uudenmaan poliisi kiittää silminnäkijöitä havainnoista, jotka ovat poliisin mukaan auttaneet asian selvittelyssä.