Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suuret kaupungit pyristelevät irti Fennovoimasta: Myös Vantaa haluaa eroon Venäjään kytkeytyvästä ydinvoimalahankkeesta

Vantaan kaupunginhallitus kehottaa kaupungin energiayhtiötä pyrkimään irtautumaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeesta Pyhäjoella.

Kaupungin mukaan Hanhikivi 1 -hankkeen toteutuminen vaikuttaa epävarmalta kansainvälisen poliittisen tilanteen kiristymisen vuoksi.

Kaupunginhallitus linjasi asiasta maanantaina. Vantaan Energia omistaa voimalayhtiöstä 5,1 prosenttia. Kaupunki tunnustaa, että osakkeille ei ole tällä hetkellä tarjolla ostajaa.

Vantaan Energia on sijoittanut hankkeeseen 39,6 miljoonaa euroa, ja sen kokonaisvastuu olisi enintään 90 miljoonaa.

Aiemmin Turku kertoi vastaavasti halustaan irrottautua hankkeesta, jonka omistuksesta merkittävä osa koostuu kunnallisista energiayhtiöistä. Tur ku Energia omistaa hankkeesta 2,4 prosenttia. Turun kaupunginhallitus päätti kannastaan virallisesti niin ikään maanantaina.

Yhtiön suomalaiset osakkaat muodostavat Voimaosakeyhtiö SF:n , joka omistaa Fennovoimasta kaksi kolmasosaa. Mukana hankkeessa ovat esimerkiksi myös Lahden ja monien pienempien kuntien energiayhtiöt. Suurin suomalaisomistaja on teräsyhtiö Outokumpu .

Viimeisen kolmanneksen omistaa Ukrainaan hyökänneen Venäjän valtionyhtiö Rosatom , joka on myös hankkeen laitostoimittaja.

Sekä Turku että Vantaa pyytävät Suomen hallitusta ratkaisemaan mahdollisimman pian hankkeen rakentamislupahakemuksen. Työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioitiin STT:lle helmikuun lopulla, että hakemuksesta oltaisiin tuskin tekemässä päätöstä vielä tänä vuonna.

Helsingissä järjestettiin maanantaina Fennovoiman ja Rosatomin vastainen mielenilmaus. Poliisin mukaan noin 35 mielenosoittajaa kokoontui vaatimaan, että Rosatom ja Fennovoima on asetettava pakotteiden piiriin ja ydinvoimalan rakennustyöt Pyhäjoella on keskeytettävä.