Naisten osuus kunnan- ja kaupunginjohtajista on kasvussa. Lähes joka kolmas kuntajohtajista on nainen, kertoo Uutissuomalainen.
Lehden selvityksen mukaan naisia on kuntajohtajista nyt 31 prosenttia. Kolme vuotta sitten naisten osuus kuntajohtajista oli neljäsosa (25 prosenttia) ja viisi vuotta sitten viidesosa (21 prosenttia).
Uutissuomalaisen mukaan puolet Suomen kymmenen suurimman kaupungin johtajista on naisia. Noin puolet naiskunnanjohtajista johtaa alle 5 000 asukkaan kuntaa.
Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom kertoo Uutissuomalaiselle, että viime vuonna valituista kuntajohtajista 39 prosenttia oli naisia.
– Naisten määrä on lähtenyt kasvuun vauhdilla. Kehitys on ollut huimaa viime vuodet, sanoo Pekola-Sjöblom.
Valtuutetuista naisia oli ensi kertaa yli 40 prosenttia
Uutissuomalainen kertoo selvittäneensä kuntapomojen sukupuolijakauman viime viikolla kuntien nettisivujen ja mediatietojen avulla. Huomioon otettiin myös pormestarit, jotka ovat luottamushenkilöitä, sekä viransijaiset ja virkaa tekevät johtajat.
Suomen 308 kuntajohtajasta naisia on 96 ja miehiä 212.
Pekola-Sjöblomin mukaan naisten osuus kuntien johdossa heijastelee yleistä kehitystä. Naiset etenevät johtotehtäviin aiempaa useammin muillakin aloilla. Myös kunnanvaltuutettujen joukossa naisten osuus on kasvanut. Viime vuoden kuntavaaleissa valituista valtuutetuista naisia oli ensi kertaa yli 40 prosenttia.
– Naisten osuuden kasvu valtuustoissa voi vaikuttaa myös kunnanjohtajien valintoihin, Pekola-Sjöblom arvioi.
. Reittä pitkinkö sinä kiipesit? .
Suomen kuntajohtajien hallituksen puheenjohtaja, Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka kertoo Uutissuomalaisen haastattelussa, että hän ei ole kohdannut sukupuoleensa liittyviä kommentteja kuntajohtajana ainakaan paljon.
– En epäile, että sellaista ei enää olisi, mutta itse en ole sitä pahasti kokenut. Harvoin tulee mitään, mikä liittyy sukupuoleen, hän sanoo.
Jutussa Ikola-Norrbacka kertoo kuitenkin saaneensa osansa.
– Joitakin heittoja on tullut. Joku kysyi joskus, reittä pitkinkö sinä kiipesit. Vastasin, että anteeksi, olen väitellyt.