Kiinalainen lentoyhtiö China Eastern Airlines vahvistaa, että sen lentokoneen maahansyöksy on vaatinut kuolonuhreja. Yhtiö ei kuitenkaan kertonut kuolleiden määrää.
Yhtiön Boeing 737 -matkustajakoneessa oli 123 matkustajaa ja yhdeksän miehistöön kuuluvaa eli yhteensä 132 ihmistä.
Matkustajakone putosi maaseudulle lähelle Wuzhoun kaupunkia Guangxin alueella. Television mukaan alueella havaittiin valtava tulipallo heti putoamisen jälkeen.
Silminnäkijä kertoi kiinalaismedialle "koneen hajonneen täysin" ja läheisen metsäalueen tuhoutuneen tulipalossa, joka sai alkunsa lentokoneen törmätessä vuoreen.
Kone oli matkalla Kantonin kaupunkiin, minne se oli lentämässä Kunmingistä.
Kiinan lentoturvallisuus on verrattain hyvä, vaikka lentomatkustus on kasvanut nopeasti viime vuosikymmeninä. Edellisen kerran maassa tapahtui siviiliuhreja vaatinut lento-onnettomuus vuonna 2010, kun Henan Airlines -yhtiön kone putosi Heilongjiangin maakunnassa.
Ainakin 42 koneessa olleista 92 ihmisestä sai tuolloin surmansa turmassa, mutta virallista uhrilukua ei ole koskaan vahvistettu.