Viime päivinä länsimaat ovat lisänneet oligarkkeja oligarkkien perään pakotelistoilleen, jotta paine Venäjän johtoa vastaan kasvaisi ja sotatoimet Ukrainaissa saataisiin päätökseen.
Pakotteiden astuttua voimaan eri maissa on ryhdytty selvittämään ja jäädyttämään listattujen oligarkkien omaisuutta. Luksusjahteja on takavarikoitu esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa.
Suurta osaa oligarkkien omaisuudesta Euroopassa on kuitenkin todennäköisesti vaikea jäljittää. Vuosikymmenten aikana omistusjärjestelyjä on voitu rakentaa monimutkaisiksi ketjuiksi.
Talousrikollisuuden ja turvallisuuden tutkimuskeskusta johtava Tom Keatinge kuvaa tehtävää erittäin vaikeaksi: Jos likaisen rahan jäljittäminen on hankalaa jo kolmen vuoden kuluttua, niin vaikeuskerroin vain kasvaa 20 vuoden jälkeen.
Royal United Services Institutessa (RUSI) työskentelevä Keatinge nojaa neuvotteluhuoneen pöytään. Olemme RUSIn toimistossa Lontoon keskustassa Trafalgar Squaren tuntumassa. Keatinge on luvannut kertoa, miten kaikki alkoi ja miksi venäläinen raha on kietoutunut viimeisten vuosikymmenien aikana niin tiukasti Lontooseen.
Kysymyksiä ei kysytty
Ensimmäiseksi on kelattava aikaa taaksepäin 1990-luvulle, Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiseen aikaan. Keatinge nostaa ratkaisevaksi käänteeksi Venäjän talouskriisin vuonna 1998. Se sai rikkaat miettimään rahoilleen suojaisaa sijoituspaikkaa.
– Silloin kävi selväksi kelle tahansa, jolla oli rahaa Venäjällä, että rahan pitäminen Venäjällä ei olisi taloudellisesti turvallista. Ihmiset menettivät paljon rahaa ruplan arvon romahtaessa, Keatinge sanoo.
Toiseksi ratkaisevaksi tekijäksi Keatinge nostaa presidentti Vladimir Putinin valtaannousun.
– Käytännössä Putin sanoi heille, että pysykää poissa politiikasta, niin minä pysyn poissa rahoistanne, mutta muistakaa, että olette rikkaita vain setä Vladin ansiosta, Keatinge tiivistää.
Sille oli siis syynsä, että venäläistä rahaa alkoi virrata maan rajojen ulkopuolelle. On myös useita syitä sille, että rahaa valui juuri Britanniaan.
Keatinge alkaa luetella: vakaa oikeusvaltio, englannin kieli, ulkomaista rahaa houkutteleva ympäristö ja kiehtova kansainvälinen elämänmeno, joka tietyllä tapaa kiteytyi juuri 2000-luvun alun Lontooseen.
– Luulen, että Lontoo oli hyvin houkutteleva paikka, johon tulla ja jossa nauttia Venäjällä kasvatetusta varallisuudesta.
Edellä mainitut kriteerit olisi täyttänyt myös Yhdysvallat, jos satojen miljoonien eurojen omaisuus poltteli taskussa.
– Yhdysvalloissa kysyttiin paljon kysymyksiä, mutta jos suuntasi sijoituksineen Lontooseen, niin Lontoossa ei kyselty mitään. Kumman itse valitsisit? Keatinge sanoo.
Epäilykset heräsivät
Oligarkit eivät ole pistäneet rahaansa Britanniassa pelkästään kiinteistöihin tai sijoitustuotteisiin, vaan rahalla on myös ostettu vaikutusvaltaa, Keatinge huomauttaa.
Houkuttelevia ostokohteita ovat olleet esimerkiksi jalkapalloseurat ja toisaalta avokätisiä lahjoituksia on voitu antaa esimerkiksi yliopistoille.
Vielä 2000-luvun alussa Britanniassa levitettiin punaista mattoa ulkomailta tulevalle rahalle.
– Ovet olivat auki. Kukaan ei oikeastaan vaivannut päätään kysymyksillä sen enempää, ellei seteleitä ollut nyt kirjaimellisesti tuhrittu vereen.
Keatingen mukaan epäilyksiä Venäjän toimista Britanniasta alkoi herätä viimeistään silloin, kun entinen kaksoisagentti Aleksandr Litvinenko kuoli Lontoossa vuonna 2006 juotuaan radioaktiivisella poloniumilla myrkytettyä teetä.
Sitten tuli Georgian sota 2008, Krimin valtaus 2014 ja Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä Julijan murhayritys Saliburyssa vuonna 2018.
Keatinge huomauttaa, että brittihallinnolla on ollut monta hetkeä, jolloin olisi voitu herätä venäläisrahan vaikutusvaltaan maassa, mutta monta kertaa pulma on sivuutettu ja keskitytty muihin asioihin.
Patoa olisi vahvistettava
Keatinge kritisoi kaikkia 2000-luvun hallituksia välinpitämättömyydestä, mutta kiinnittää huomiota erityisesti pääministeri Boris Johnsonin toimiin. Johnsonin hallitus viivytteli talousrikollisuuteen liittyvien lakialoitteiden läpiviemistä, vaikka valmistelutyö oli ollut jo kauan valmiina.
Tällä viikolla vietiin läpi lakiuudistus, joka mahdollistaa puuttumisen epäilyttäviin omistuksiin jonkin verran aiempaa paremmin. Myöhemmin tänä vuonna on odotettavissa vielä lakipaketin seuraava osa.
Keatinge vertaa toimivaa lainsäädäntöä tulvavalleihin: jos Hollanti ei olisi padonnut maitaan ja huoltanut patojaan, merivesi olisi vallannut maan jo aikoja sitten.
– Britannia ei ole viimeisen 25 vuoden aikana korjannut patojaan estääkseen likaisen rahan tulvan. Jos Hollanti hoitaisi patojaan yhtä huonosti kuin Britannia on hoitanut taloutensa suojauksia, niin Hollanti katoaisi kartalta.
Laajempaa sääntelyä
Julkisessa keskustelussa syntipukin viittaa sovitellaan usein pankkien harteille. Parikymmentä vuotta sijoituspankki JP Morganilla työskennellyt Keatinge ei osoittelisi syyttävällä sormella pelkästään pankkeja. Erityisesti finanssikriisin jälkeen pankkeja koskevaa sääntelyä on vahvistettu ja pankkeja patistetaan tuntemaan asiakkaitaan varsin tarkkaan.
Sen sijaan sääntelyn painetta pitäisi lisätä verkoston muissa osissa, Keatinge sanoo.
– Narratiivin keskus on ollut liian pitkään vain pankeissa. En sano, että pankit hoitaisivat asiansa täydellisesti, mutta pankit ovat sääntelyssä sukupolven verran edellä verrattuna esimerkiksi lakitoimistoihin, tilintarkastajiin ja kiinteistönvälittäjiin.