Yli puolet kemianteollisuusyrityksistä pitää Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta riskinä tulevaisuuden investointien kannalta, ilmenee Kemianteollisuus ry:n jäsenkyselystä.
– Kyselymme avoimissa vastauksissa yrityksiltämme tuli paljon tukea Suomen Nato-jäsenyydelle ja toiveita lisätä puolustusmäärärahoja, kertoo Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mika Aalto tiedotteessa.
Kemianteollisuus tuomitsee jyrkästi Venäjän tekemän painostuksen ja sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Jäsenyrityksistä lähes 95 prosenttia puoltaa EU:n Venäjä-pakotteita, vaikka ne vaikuttavat kielteisesti liiketoimintaan ja tuotantoon.
Kyselyn tulosten mukaan sodalla ja Venäjä-pakotteilla on jo ollut lukuisia merkittäviä vaikutuksia yritysten toimintaan, ja uusia pakotteita sekä Venäjän asettamia vastapakotteita otetaan käyttöön jatkuvasti.
Suuri osa yrityksistä rajoittanut kauppaa omaehtoisesti
Lähes kaksi kolmasosaa vastanneista yrityksistä on rajoittanut omaehtoisesti Venäjän-kauppaa tai yritystoimintaa Venäjällä. Osa yrityksistä pystyy viemään tuotteita muualle, kun vienti Venäjälle on estynyt.
– Kriisi on jo nyt yhdistänyt Euroopan unionia, ja se osaltaan voi nopeuttaa vihreää siirtymää ja hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista. Nämä puolestaan tukevat maamme omavaraisuutta ja huoltovarmuutta, Aalto sanoo.
Kyselyyn vastasi lähes sata toimitusjohtajaa 10.–14. maaliskuuta välisenä aikana, eli noin kaksi viikkoa Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen.