Maksukorttiyhtiöt Visa ja Mastercard keskeyttävät toimintojaan Venäjällä. Yhtiöiden mukaan syynä tähän on Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Visa kertoi tiedotteessaan , että se tekee töitä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa jäädyttääkseen rahansiirrot lähipäivien aikana. Yhtiön mukaan tämä tarkoittaa sitä, että mitkään maksutapahtumat eivät toimi Venäjällä myönnetyillä Visa-korteilla maan ulkopuolella. Venäjän ulkopuolella sijaitsevien tahojen myöntämät Visa-kortit eivät puolestaan enää toimi Venäjän rajojen sisäpuolella.
Mastercard puolestaan tiedotti harkinneensa tilannetta ja päätyneensä kriisin poikkeuksellisuuden ja epävarman talousympäristön vuoksi siihen, että se keskeyttää toimintansa Venäjällä. Yhtiö ilmoitti aikovansa kuitenkin jatkaa lähes 200:n Venäjällä työskentelevän työntekijänsä palkan ja etuuksien maksua.
Mastercard ei enää tue venäläispankkien myöntämiä kortteja eivätkä Venäjän ulkopuolella myönnetyt kortit enää toimi maksutapahtumissa tai automaateissa maan rajojen sisällä.
Sunnuntai-iltana tuli tieto, että myös yhdysvaltalainen rahoitusalan yritys American Express keskeyttää kaikki toimintonsa Venäjällä ja Valko-Venäjällä.
Myös PayPal lähtijöiden joukossa
Venäjän suurimmat pankit, muun muassa valtiollinen Sberbank sekä Venäjän keskuspankki vähättelivät Visan ja Mastercardin ilmoituksen merkitystä asiakkailleen.
Venäjän keskuspankin mukaan kaikki venäläispankkien myöntämät Visan ja Mastercardin kortit tulevat toimimaan yhä normaalisti Venäjän alueella aina viimeiseen voimassaolopäivänsä asti. Sberbank puolestaan tiedotti virallisella Telegram-tilillään, että kortteja voi yhä käyttää maan rajojen sisällä, sillä kaikki maksut tehdään kansallisen järjestelmän kautta eikä korttien toimiminen ole sidoksissa toimintoihin ulkomailla.
Keskuspankki kuitenkin sanoi, että ulkomaille matkustavien venäläisten tulisi pitää mukanaan myös muita maksuvälineitä.
Myös yhdysvaltalainen verkkomaksuyhtiö PayPal kertoi viikonloppuna, että se keskeyttää palvelunsa Venäjällä. Yhtiön mukaan henkilöstön tukeminen alueella jatkuu, mutta tavoitteena on mahdollistaa asiakkaille sekä maailmanlaajuiselle työntekijäjoukolle humanitaaristen toimien tukeminen Ukrainassa.
Lähteenä myös uutistoimisto AFP