Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Poliisiin ei ole aiemmin kohdistunut tällaista uhkaa, kyse on hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan", sanoo asiantuntija Ylelle – vihje poliisin turvallisuusuhasta tuli Suojelupoliisista, kertoo HS

Poliisihallitus kertoi perjantaina Helsingin Sanomille, että poliisi jatkaa edelleen poikkeuksellisia turvatoimia mahdollisen turvallisuusuhkan vuoksi.

Poliisihallitus tiedotti torstaina, että poliisiin kohdistuu mahdollinen uhka, jonka vuoksi varautumista on tehostettu. Poliisiasemilla ympäri maan nähtiin torstaina poikkeuksellisia turvallisuusjärjestelyitä. Poliisilaitoksilla asioineille ihmisille tehtiin turvatarkastuksia, henkilökuntaa oli lisätty ja kulunvalvontaa tarkennettu.

Myös suojelupoliisi kertoi torstaina alkuillasta, että se on tehostanut varautumistaan.

Poliisi ei ole kertonut, millaisesta uhasta on mahdollisesti kyse ja millaisia toimenpiteitä se on poliisissa aiheuttanut. Poliisihallituksesta kerrottiin perjantaina aamupäivällä, ettei tapauksesta tiedoteta tällä hetkellä enempää.

Poliisiin kohdistuu poikkeuksellinen turvallisuusuhka – Turun Sanomat: Taustalla järjestäytynyt rikollisuus

Hyvin poikkeuksellinen tapaus

Poliisin kohtaama väkivalta on viime vuosina lisääntynyt, mutta koskaan aiemmin Suomessa poliisi ei ole nostanut näin laajasti valmiuttaan itseensä kohdistuvan, mahdollisen turvallisuusuhan vuoksi.

Näin arvioi oikeustieteen tohtori, poliisioikeuden dosentti Henri Rikander Ylen Radio Suomen päivässä.

– Tämä, että tehdään näin rajua ja kohdennettua poliisiin vaikuttamista, on huolestuttava piirre. Kyse on hyökkäyksestä yhteiskuntaa vastaan.

Poliisiin kohdistuneet uhkaukset ovat aiemmin Suomessa olleet Rikanderin mukaan lähinnä henkilöön meneviä yksittäistapauksia. Viime vuosina maalittaminen on korostunut.

– Mutta se, että useissa poliisilaitoksissa nostetaan valmiutta, sellaista ei ole Suomessa aiemmin ollut, Rikander arvioi Ylelle.

Rikander on mediatietojen varassa, eikä tiedä tarkemmin, millaisesta uhkasta on kyse. Jotain hänen mukaansa kertoo kuitenkin se, että poliisi tulee julkisuuteen asian kanssa ja viestii varautumisestaan näkyvästi, kuten poliisiasemien vartioinnin lisäämisellä ja turvatoimien kiristämisellä.

Vihje Supolta

Helsingin Sanomat kertoi perjantai-iltana poliisilähteisiin vedoten, että vihje poliisiin kohdistuvasta turvallisuusuhasta tuli Suojelupoliisilta. Lehden mukaan ainakin Helsingissä poliiseja on muun muassa kielletty liikkumaan turhaan virkapuvussa poliisitalon lähistöllä ja pitämään virkamerkki piilossa.

HS:n mukaan Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen on todennut torstaina lähetetyssä viestissä, että "mitään konkreettista uhkaa ei ole tiedossa". Henkilöstöä pyydetään kuitenkin ilmoittamaan esimerkiksi valokuvaamisesta poliisitalon läheisyydessä.