Valtakunnallinen etätyösuositus on päättymässä helmikuun lopussa. Hallituksen koronaministerityöryhmä puolsi valtiovarainministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön esitystä asiasta.
– Koronaministerityöryhmä piti hyvänä joustavaa vaiheittaista siirtymistä etä- ja läsnätyön yhdistämiseen, kerrotaan valtioneuvoston viestinnän tiedotteessa.
Alueellisesti etätyösuositus voitaisiin edelleen pitää voimassa leviämisalueilla.
Työnantajia kehotetaan seuraamaan alueellisten terveysviranomaisten viestintää, sillä alueiden tilanteissa voi tapahtua nopeitakin muutoksia. Työnantaja vastaa riskien arvioinnista työpaikalla. Jotta terveysturvallinen työskentely on mahdollista, tulee työpaikoilla edelleen noudattaa hygienia- ja suojautumistoimia sekä edistää muilla tavoin järjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
Tällä hetkellä on voimassa joulukuun alussa annettu valtioneuvoston suositus, että leviämisalueen työpaikoilla tehdään etätöitä työtehtävien sen salliessa.
Hallitus päätti viime viikolla koronarajoitusten merkittävistä kevennyksistä niin, että rajoitukset yleisötilaisuuksilta ja harrastuksilta sekä ravintoloilta poistuisivat tässä kuussa.
Tavoitteena pitää yhteiskunta mahdollisimman auki
Koronaministeriryhmässä viimeisteltiin tänään myös koronanhoidon hybridistrategian päivitystä. Uusi tavoite on yhteiskunnan vakauttaminen mahdollisimman avoimeksi, jälkihoidon ja jälleenrakennuksen tukeminen sekä varautuminen pandemian jatkumiseen.
Ihmisten omaehtoista koronaterveyden edistämistä tuetaan rokotusten, kotitestauksen edistämisen ja kansalaisviestinnän keinoin. Päätöksenteossa huomioidaan edelleen lapsen edun ensisijaisuuden periaate.
Uudesta hybridistrategiasta on tarkoitus antaa valtioneuvoston periaatepäätös tämän viikon torstain yleisistunnossa.