Hissiyhtiö Koneen oikaistu liikevoitto supistui loppuvuonna, mutta koko vuoden tulos pysyi kasvussa. Koko vuoden liikevaihto nousi ja pysyi nousussa myös viimeisellä vuosineljänneksellä.
Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth odottaa, että yhtiön vankka tilauskanta ja palveluliiketoiminnan hyvänä jatkuva vire tukevat tänä vuonna liikevaihdon kasvua.
– Oikaistun liikevoittomarginaalin odotamme kuitenkin laskevan saatujen tilausten marginaalin laskusta vuonna 2021 sekä kustannusympäristön haasteiden jatkumisesta johtuen, Ehrnrooth kertoo tiedotteessa.
Koneen oikaistu liikevoitto vajosi loka-joulukuussa 359 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 381 miljoonasta eurosta. Koko vuoden oikaistu liikevoitto nousi kuitenkin 1,31 miljardiin euroon 1,25 miljardista eurosta.
Loka-joulukuun liikevaihto kohosi kuusi prosenttia 2,77 miljardiin euroon ja koko vuoden liikevaihto niin ikään kuusi prosenttia 10,5 miljardiin euroon.
– Kaiken kaikkiaan vuosi oli epätavallinen globaalien toimitusketjujen huomattavista häiriöistä sekä materiaali- ja komponenttihintojen jyrkästä kasvusta johtuen, Ehrnrooth arvioi.
Hänen mukaansa Kone hallitsi tilanteen hyvin, ja yhtiö pystyi koko ajan turvaamaan asiakastoimituksensa.
Yhtiö odottaa paineiden helpottavan loppuvuotta kohti
Koneen saamat tilaukset ylsivät toissa vuoden korkealle tasolle uuslaiteliiketoiminnan kasvun ansiosta. Viime vuonna saatujen tilausten arvo oli 8,9 miljardia euroa.
Ehrnrooth odottaa, että tämän vuoden kysyntänäkymät ovat myönteisiä. Hän ennakoi markkinoiden kasvua palvelumarkkinoilla sekä Kiinan ulkopuolisilla uuslaitemarkkinoilla. Kiinan uuslaitemarkkinan odotetaan supistuvan viime vuodesta asuntomarkkinoiden kiristyneen tilanteen vuoksi.
– Odotamme oikaistuun liikevoittomarginaaliin vaikuttavien paineiden helpottavan vuoden loppua kohden, kun kannattavuuden parantamiseksi tekemämme toimenpiteet alkavat tuottaa tulosta, Ehrnrooth sanoo.
Kasvua odotettavissa muualla kuin Kiinassa
Kone odottaa, että Pohjois-Amerikassa sekä Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella uuslaitemarkkina kasvaa tänä vuonna hieman. Uuslaitemarkkinan ennakoidaan vahvistuvan huomattavasti Aasian ja Tyynenmeren alueella pois lukien Kiina.
Modernisointimarkkinoiden odotetaan kasvavan kaikilla alueilla. Huoltoaktiviteetin nähdään nousevan hieman kypsemmillä markkinoilla ja selvästi Aasian ja Tyynenmeren alueella.
Kone varoittaa kuitenkin, että maailmanlaajuisten toimitusketjujen jatkuvat rajoitteet sekä mahdolliset vajaukset työvoiman saatavuudessa voivat rajoittaa rakentamisaktiviteetin kasvua. Se puolestaan voisi vaikuttaa uuslaite- ja modernisointimarkkinoiden kysyntään.
Koneen hallitus esittää, että A-osakesarjan osinko on 1,7475 euroa ja B-sarjan 1,75 euroa. Lisäksi hallitus ehdottaa ylimääräisen 0,3475 euron lisäosingon jakamista A-sarjan osakkeille. B-sarjan lisäosingon ehdotetaan olevan 0,35 euroa.